-
Politiikka
- 06.05.2024
- 19:13
- (Päivitetty: 06.05. 19:28)
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko pitää puolueensa nuorisojärjestön ulostuloa seksityöstä asiattomana.
– Keskustanuorten ulostulo seksityön yhdistämisestä maaseudun elinvoimaan oli mielestäni huonosti harkittu ja asiaton, eikä vastaa käsitystäni maaseudun elinvoiman edistämisestä ja mahdollisuuksista. Keskusta arvostaa suomalaista maaseutua ja sen ihmisiä korkealle, Saarikko kirjoittaa Facebookissa.
Keskustanuoret ilmoitti sunnuntaina viestipalvelu X:ssä linjanneensa valtuuskunnassaan, että seksityöstä voisi tulla “maaseudun kantava elinkeino”.
Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio kertoi STT:lle, että järjestö kannattaa Oikeus työhön -kansalaisaloitetta. Aloitteen tavoitteena on nostaa seksipalveluiden myynti muiden elinkeinojen rinnalle.
Saarikko kertoo paneutuvansa seksityötä käsittelevään kansalaisaloitteeseen, mikäli se aikanaan saa tarvittavan määrän allekirjoituksia edetäkseen eduskuntakäsittelyyn.
– Ensisijaisesti en näe tarvetta rinnastaa seksityötä muihin elinkeinoihin, hän sanoo.
– Keskustanuoret on itsenäinen ja rohkea toimija, niin sen pitääkin olla. Virheistä ei pidä lannistua, vaan oppia. Puolue tarvitsee nuoria, uuden sukupolven tekijöitä.
KESKUSTANUORTEN Jere Tapio kertoi STT:lle, että seksityön nostaminen muiden elinkeinojen joukkoon otettiin Keskustanuorten poliittiseksi linjaksi Pohjois-Pohjanmaan keskustanuorten aloitteen pohjalta.
Aloite seksityöstä hyväksyttiin valtuuskunnassa yksimielisesti. Valtuuskunta on Keskustanuorten valtakunnallinen kevätkokous, johon järjestöt voivat tuoda omia aloitteitaan.
Tapion mukaan nykyinen parituspykälä on ongelmallinen ja johtaa siihen, että seksipalveluiden myyjien on lähes mahdotonta järjestää työterveyshuoltoa, pankkipalveluja tai toimitilojen vuokraamista.
Tällä hetkellä seksityö on Suomessa sallittua, jos se tapahtuu täysi-ikäisten henkilöiden kesken, täysin vapaaehtoisesti ja yksityisissä tiloissa.
Tapio kertoi sunnuntaina, että keskustelua käytiin linjauksen otsikoinnista.
- Sehän on ehkä tällainen nuorisojärjestölle ominaisen räväkkä ja vähän pilkettä silmäkulmassa mukana.
Tapio uskoo, että nuorisojärjestön linjauksesta herää keskustelua emopuolueessa. Hän näkee, että se on paikallaan.
- Harmillisen vähän ehkä tämä kansalaisaloite ja tämä ydinongelma, jota tässä kuitenkin nostetaan esille, on saanut näkyvyyttä tähän mennessä.
Linjauksesta kirjoitti ensin Iltalehti.