SDP kampanjoi työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta ja ottelee vaalivoitosta.
Vaaleissa vain yksi todellinen vaihtoehto
Sunnuntain edustakuntavaaleissa ratkaistaan Suomen suunta neljäksi vuodeksi eteenpäin. Vaalikampanjan aikana asetelmat ovat tiivistyneet kahteen vaihtoehtoon. Valtakirja nykyiselle hallituspohjalle, jota kenties täydennetään perussuomalaisilla, tekisi tilaa lisääntyvälle eriarvoisuudelle.
Erityisen selvästi se tulee ilmi verotuksessa. Oikeistohallitus on vienyt Suomea kohti tasaveroa. Korotukset energiaveroissa ja arvonlisäverotuksessa syövät rankimmin pieni– ja keskituloisten ostovoimaa. Vaalikaudella tehdyt veronkevennykset ovat suosineet hyvätuloisia.
SDP tavoittelee vaaleissa suurimman puolueen asemaa voidakseen parhaiten edistää kansalaisten hyvinvointia. Puolue torjuu tasaveron. Oikeudenmukaisuus edellyttää, että veronmaksukyky otetaan paremmin huomioon. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pääomatulojen verotukseen SDP haluaa progressiivisuutta. Se ei riitä yksinään kattamaan valtiontalouden vajetta, mutta edistäisi oikeudenmukaisuutta, josta on tullut tämän vaalikampanjan vedenjakaja.
Tasapuolisuutta ja inhimillisyyttä tarvitaan myös työelämään. Oikeisto hellii ajatusta nostaa eläkeikää ikään kuin mekaaninen muutos sinällään lisäisi työvuosia. Sosialidemokraatit ovat sitoutuneet olemaan nostamatta eläkeikää. Työurat pitenevät, kun työelämässä voidaan hyvin. Pelkästästään
työuran ennenaikaisesti katkaisevien työkyvyttömyyseläkkeiden määrän puolittuminen nostaisi merkittävästi keskimääräistä eläköitymisikää. Työelämää pitäisi uudistaa ihmisen tarpeista mukaan. Tärkeää on helpottaa työn ja perhe–elämän yhteensovitusta.
Oikeudenmukaisuuden ajatus sisältyy myös SDP:n näkemyksiin EU:n velkakriisin hoidosta. Kun kriisin taustalla ovat ahneus ja markkinavoimien pidäkkeetön toiminta, ei ole oikein, että kriisin tuomat tappiot kaivetaan yksin veronmaksajien taskusta. SDP on korostanut, että myös pankit ja sijoittajat on otettava mukaan pyykinpesuun.
SDP lähtee vaalikampanjan loppukiriin haastajana ja vaihtoehtona nykyiselle menolle. Neljän suurimman puolueen gallup-luvut ovat lähellä toisiaan. SDP on nousussa ja ottelee tasapäisesti vaalivoitosta.

