Jouko Skinnari Kirjoittaja on Hämeen vaalipiirin kansanedustaja (sd), eduskunnan talous- valiokunnan puheenjohtaja, kotipaikka Lahti.
Kokemuksella ja sydämellä
ON ollut ilo kuulla kannustavia puheenvuoroja siitä, kuinka nyt tarvitaan uuteen eduskuntaan myös kokemusta. Erkki Tuomiojan, Kari Rajamäen, Mauri Pekkarisen, Paavo Väyrysen, Erkki Pulliaisen ja Pertti Salolaisen tavoin olen ehdokkaana. Eikä kukaan kyseenalaista myöskään Tarja Halosta tai Sauli Niinistöä – ja sano Saulille, että olet hyvä mies, mutta liian vanha presidenttiehdokkaaksi.
Paras kannustus minulle on ollut ihmisten muistutus presidentti Juho Kusti Paasikivesta. "Muista Jouko, Paasikivi luopui politiikasta 85-vuotiaana ollessaan presidentti. Mutta Paasikivi olikin Lahdesta."
Tasa-arvopuolue SDP ei ikärasismia hyväksy. SDP arvostaa ikää ja kokemusta ammatista riippumatta.
Näissä vaaleissa on kyse oikeudenmukaisuudesta. Tuloerot ovat viime vuosina entisestään kasvaneet. Rikkaat ovat rikastuneet, mutta muilla ei mene yhtä hyvin. Perusturvaan on saatava SDP:n esittämä 100 euron korotus. Rahantarve on Suomessa huutava. Takausten ja lainojen jakaminen Kreikkaan, Irlantiin ja Portugaliin ei ole hyväksyttävää. "Suomalaiset ensin" on minun politiikkani lähtökohta.
Vaalikentillä kysytään paljon eläkkeistä ja työeläkeindeksistä. Työeläkkeensaajien etujärjestö EETU on avainasemassa. SDP:n eduskuntaryhmä esitti viime joulukuussa, että työeläkeindeksin parannus toteutetaan niin, että työeläkkeensaajien edustajat ovat mukana. Nykyinen palkkoja 20 prosenttia ja hintoja 80 prosenttia indeksi ei ole oikeudenmukainen suhteessa todellisiin kustannusnousuihin.
Toteutuakseen minunkin tavoitteena olevan 50/50 –työeläkeindeksin palauttaminen vaatii muun muassa työeläkeläisten etujärjestön EETU:n selkeät kannat ja tekstin hallitusohjelmaan.
Indeksit ovat muutoinkin huonoja. Tiukoilla olevat lapsiperheet ovat myös saaneet tämän kokea. Lapsilisät nousivat 40 senttiä. Tämä pilkkaa lapsiperheitä. Indeksi ei näytä alkuunkaan todellisia kustannuksia.
"Tukea tarvitsevat monet lapsiperheet, palkansaajat, eläkeläiset, pienyrittäjät, vammaiset, opiskelijat ja työttömät. Näiden ryhmien asioita tulen ajamaan. Ihmiset eivät saa unohtua numeroiden keskelle", ovat minun keskeiset tavoitteeni näissä vaaleissa. Ahneuden 2000-luvulla monet kansalaiset ovat jääneet toimeentulo-ongelmien puristukseen. Tähän on saatava korjaus hallitusneuvotteluissa heti.
Elinkeinoelämän pyörät on saatava paremmin pyörimään Suomessa . Uusia innovaatioita tarvitaan.
Suomalaisia on työllistettävä Suomessa. Palvelusektoria auttaa sekin, jos kansalaisten toimeentulo turvataan nykyistä paremmin. Lisäksi on löydettävä uusia ratkaisumalleja. Yksityisen ja julkisen alan organisaatioita kehitettäessä on aina muistettava, että ihminen on tärkein. Ihminen asiakkaana ja työntekijänä sekä heidän hyvinvointinsa ovat ydinasioita.

