SAK kampanjoi työntekijöiden oikeuksien puolesta.
Kokoomus kaivaa työntekijöille sudenkuoppia
Bild: Jukka-Pekka Flander
Kalevi Sorsa -säätiö julkisti eilen artikkelin, jossa perustellaan työehtosopimusten tärkeyttä. Artikkeli on ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta oireellista on se, että työehtosopimusten hyödyllisyyttä täytyy erikseen vakuutella.
Kalevi Sorsa -säätiö julkisti eilen artikkelin, jossa perustellaan työehtosopimusten tärkeyttä. Artikkeli on ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta oireellista on se, että työehtosopimusten hyödyllisyyttä täytyy erikseen vakuutella.
Tähän on tultu, kun työnantajajärjestöt saavuttivat tavoitteensa ja keskitetystä sopimisesta luovuttiin. Sen jälkeen Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johdolla on alettu hivutus työpaikkakohtaiseen ja jopa yksilötason sopimiseen. Yrittäjäliike vetää samaan suuntaan vieläkin kovemmin.
Kokoomus vaatii EK:n kaikuna talouden ja työllisyyden vaaliohjelmassaan paikallisen sopimisen lisäämistä. Ikään kuin myönnytyksenä se jättäisi työntekijöille subjektiivisen oikeuden työehtosopimukseen eli yksilöllisen vapauden vedota sopimuksen määräyksiin.
EK esittää paikallisen sopimisen mahdollisuutena ja näkee sen vain työpaikalla tehtävän yhteistyön jatkeena. Puoltolauseeksi on käynyt sekin, että nuoret haluavat enemmän yksilöllisyyttä. Todellisuudessa tavoitteena on ottaa työntekijöistä enemmän irti pienemmällä palkalla.
Ammattiyhdistysliikkeelle on tässäkin asiassa tarjolla ikävän jarrumiehen rooli. Periaatteesta paikallista sopimista ei pidä vastustaa. Sillä on oikein rajattuna ja sovellettuna etuja. Esimerkiksi työaikapankista on saatu myönteisiä kokemuksia. Työntekijöiden kannalta kollektiivisuuden ohentaminen on kuitenkin ydinkysymys eivätkä palkansaajajärjestöt voi eivätkä saa sivuuttaa siihen sisältyviä uhkia. Jos työehtosopimusten yleissitovuus murennetaan, yritykset hyödyntävät ilman muuta mahdollisuutta kilpailla matalilla työvoimakustannuksilla. Lakko-oikeuttakin paikallinen sopiminen nakertaisi vaivihkaa.
Kokoomuksen työntekijöille tarjoama vapaus ei olisi todellista vapautta. Kuinka moni riskeeraisi työpaikkansa vetoamalla työehtosopimuksessa turvattuihin oikeuksiin, jos muut työntekijät tai -hakijat eivät sitä tee?
Eduskuntavaalien tuloksesta voi päätellä, jatkuuko syöksyminen suin päin paikalliseen sopimiseen vai saavatko työntekijät pitää työehtosopimusten antaman turvan.

