Sosialidemokraattien verolinjat lähtevät ihmisen maksukyvystä
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen korostaa, että eduskuntavaaleissa ihmisillä on mahdollisuus ottaa kantaa siihen suureen periaatteelliseen kysymykseen, nostetaanko kokoomuksen ja keskustan esityksen mukaan tasaveroja vai lisätäänkö SDP:n tavoitteen mukaisesti verotuksen progressiivisuutta ja sitä kautta sen oikeudenmukaisuutta.
Hän luonnehtii seuraavaa vaalikautta erityisen haastavaksi, sillä nykyisen hallituksen aikana valtio on velkaantunut historiallisen paljon.
– Se tarkoittaa tietenkin sitä, että seuraavalla kaudella joudutaan säästämään menoista ja sen ohella myös kiristämään verotusta. Silloin on erityisen tärkeää, millä arvoilla ja periaatteilla verotusta ollaan kiristämässä eli ketkä maksavat enemmän veroja, hän toteaa.
Vaalien alla verotus puhuttaa äänestäjiä. Kierreltyään laajasti eri puolilla Suomea Urpilainen uskoo, että SDP:n verolinja saa vankan kannatuksen.
Paikkakunnasta riippumatta varsinkin energiaveron korotukset ovat herättäneet ihmisissä tunteita.
– Nyt nähdään konkreettisesti sähkölaskussa, miten iso energiaveron tuoma korotus on.

