Keskusta kampanjoi Marilla.
Kiviniemi puhuu omiaan
Bild: Kimmo Mäntylä
Keskusta sekä puhuu että puhuttelee omiaan, kun se nyt vaalien alla on käynyt tomeraan hyökkäykseen kuntarakenteen kehittämistä vastaan. Välineeksi on otettu jopa puolueen maksettu mainonta, jossa keskusta vastustaa "sataa kuntaa".
Näkyvät keskustapoliitikot kiertävät kenttää tuomitsemassa SDP:n ja kokoomuksen ajamat "sadan kunnan Suomen" ja kuntien pakkoliitokset.
Tällaisella pelottelulla kepu pyrkii tietysti mobilisoimaan omia joukkojaan. Siinä on vain sopivasti unohtunut, ettei SDP ole missään vaiheessa esittänyt siirtymistä sadan kunnan Suomeen, pakkoliitoksista puhumattakaan. Kuntakeskustelua onkin hyvä jatkaa faktoihin perustuen:
Suomessa ei ole koskaan vähennetty kuntien määrää niin paljon kuin viimeisten kahdeksan vuoden aikana. Tänä aikana keskustalla on ollut sekä pääministerin että kuntaministerin salkut. Kaiken huippuna kuntaliitosten päävastustajana nyt esiintyvä keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi on itse pitänyt hallussaan kumpaakin salkkua.
SDP:n linjana sen sijaan on luottaa kunnissa olevaan asiantuntemukseen, eikä niin kuin kepun mainos väittää "Kokoomus ja SDP ajavat sadan kunnan mallia" (Iltalehti 1.4.).
Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli ja muut kepun kuntapoliitikot vastustavat nyt sosiaali- ja terveysministeriön virkamiestyöryhmän laatimaa 20 kunnan mallia. Työryhmän on asettanut keskustalainen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula, ja toistaiseksi julkistamattoman raportin useista vaihtoehdoista on sopivasti vaalien alla vuodettu julkisuuteen (Kaleva 7.4.) juuri 20 kunnan malli.
Alkuperäinen 20 kunnan malli oli kylläkin heti Paras-hankkeen alussa silloisen keskustalaisen alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen esittämä aluekuntamalli Vanhasen ykköshallituksen aikana. Silloin SDP tyrmäsi tämän mallin suoralta kädeltä ,ja se haudattiin SDP:n vaatimuksesta.
Siksi on hankala hahmottaa, mihin perustuu Kalevan arvio "mallin läpivienti saattaisi onnistua, jos seuraavassa hallituksessa olisivat kokoomus ja sosialidemokraatit". Keitä Kaleva mahtaa puhutella tällä uutisjutussa esittämällään arviolla?
Ainakin keskustan kannattaisi olla tarkempi siinä, mitä toisten puolueiden sanomaksi väittää. Tässäkin sopassa kaikki osapuolet ovat kepulaisia. Vai pitääkö pääministerin muihinkin puheisiin suhtautua samalla vakavuudella kuin näihin lehtimainosten viesteihin?

