Taru Pätäri ja Mikael Hiltunen koputtavat oville Turussa, esittelevät itsensä demariehdokkaiksi ja sanovat tulevansa jakamaan hyvää mieltä.
Turkulaiset ilahtuivat, kun kotiovelle koputti ilmielävä ehdokas
Bild: Henry Toivari
– Hei, nouses ylös ja tule katsomaan. Täällä on eläviä kansanedustajaehdokkaita.
Se, kuinka nainen huudahtaa kotiovellaan sisällä istuvalle miehelleen, kuvaa osuvasti, mitä turkulaiset demariehdokkaat Taru Pätäri ja Mikael Hiltunen ovat saaneet kokea lähdettyään tekemään vaalityötä ovelta ovelle.
Meidän, jotka olemme ensimmäistä kertaa ehdolla, täytyy tehdä hirveästi töitä.
Kaksikolla on ollut mukana väliin ruusuja, väliin suklaasuukkoja ja heijastimia, aina vaaliesitteitään, asiaa – ja aikaa.
Mikael Hiltuselle ruotsalaisten demarien tapa tehdä vaalityötä on tuttu vanhastaan ja hän sai puhutuksi mukaansa ovelta ovelle -kierroksille Taru Pätärin, joka nyt sanoo päässeensä alun epäilyistä irti ja olleensa "ihan fiiliksissä" jo ensimmäisten kierrosten jälkeen.
– Sellaisia kommentteja on tullut, että\!q tämähän on loistavaa. Ei ole ikinä ennen ehdokas oven taaksen vaivautunut, Pätäri sanoo.
– On ollut upeata tavata ihmisiä tällä tavalla. Syntyy kontakti ihan erilaisella tavalla. Ruotsissa demarit saivat nostetuksi kannatustaan vielä viimeisellä viikolla, kun tekivät kampanjaansa aktiivisesti, sanoo Hiltunen.
Monasti ovelle koputtaneet ehdokkaat ovat päässeet myös puhumaan asiaa. Ruotsalaistaloissa ihmisiä puhututti energian hinta ja se, miten kallistuminen näkyy omassa arjessa.
Nenille ei ovea ole lyöty kertaakaan. Pahana uudenlaista kampanjointia eivät ole pitäneet nekään, jotka ovat ilmoittaneet olevansa kiireisiä tai päättäneensä jo äänestää jotain toista puoluetta.
– Eräs vanhempi eläkeläinen kutsui minut sisään ja sitten istuttiin olohuoneessa ja juteltiin. Hän kertoi elämästään, leskimies kaipasi juttuseuraa, Mikael Hiltunen sanoo.
Taru Pätäri on taas oppinut itsekin jotain kierroksillaan.
– Me olemme saattaneet olla jollekin ihmiselle ainoa kontakti toiseen ihmiseen sen päivän tai koko viikon aikana. Yksinäisyyteen tässä on törmännyt.
Hiltunen ja Pätäri uskovat, että ihmisten tapaaminen kasvokkain heidän kotiovellaan on vaalityönäkin tehokkaampaa kuin vain esitteiden jako postiluukuista tai tapaaminen vaaliteltoilla tai soppatykeillä.
Taru Pätäri sanoo kaksikon olevan niin idealisteja, että uskovat molemmat keräävänsä ääniä puoluelle.
– Me haluamme luoda hyvää kuvaa ja kertoa, että niin paljon näistä yhteisistä asioista oikeasti välitetään, että tulemme oven taakse.
– Meidän, jotka olemme ensimmäistä kertaa ehdolla, täytyy tehdä hirveästi töitä. Näissä vaaleissa jokaisella äänellä on merkitys.
Kaksikko jatkaa vielä kierroksiaan ovelta ovelle. Myöhemmin ratkaistaan se, ollaanko liikkeellä vielä vaalisunnuntainakin.

