Kolumnit 06.04. 17.52 Uppdaterad 06.04. 17.53 Kommentera

Hallituksen saavutuksia

PAAVO LUOKKALA Tältä Kiviniemen – Kataisen hallitukselta ei merkittäviä saavutuksia puutu. Näinä lopun aikoina on syytä kirjata niistä muutamia.

 

Hallitus on sinnikkäästi ponnisteltuaan onnistunut kaksinkertaistamaan köyhien määrän Suomessa. Näin on päästy 40 vuoden takaisiin lukemiin. Täten saamme valaistusta myös kokoomuksen vaalimainokseen, joka todistaa, ettei peruuttamalla päästä tulevaisuuteen. Siihen on täysi syy uskoa, kun peruuttamisen Euroopan mestari Katainen vakuuttaa.

EM-tasoa ovat myös nykyhallituksen verouudistukset, joiden seurauksena Sari Sairaanhoitaja maksaa enemmän veroa kuin optio- ja osinkomiljonäärit.

Jotta Euroopan ennätystä vahvistettaisiin, on säädetty, että jos köyhän kattilakunnassa on alaikäisiä, niin lapsilisä pudottaa toimeentulotuen ulkopuolelle. Sitä voisi kutsua köyhyysloukuksi. Ainakin se hyvin pyydystää.

EM-tasoa ovat myös nykyhallituksen verouudistukset, joiden seurauksena Sari Sairaanhoitaja maksaa enemmän veroa kuin optio- ja osinkomiljonäärit. Ilmankos Katainen taannoin puhui niin myötätuntoisesti juuri Sari Sairaanhoitajasta, joka näin on nostettu multimiljonäärejäkin arvokkaammaksi  vaikka  kolmivuorotyötä tekisikin.

Ei kai näin arvokkaalle henkilölle enää tarvitse sellaisia palkkoja maksaakaan, joita kokoomus vaalikampanjassaan lupaili. Sari Sairaanhoitaja varmaan iloitsee näin suotuisasta kehityksestä.

Muitakin veroennätyksiä on oikeistohallituksen johdolla tehty oikein roppakaupalla. Näyttävimpiä niistä on siirtyminen tasaveroon. Maksukyvyn mukaan veroista kerätään selvästi alle kymmenen prosenttia. Tässäkin korostuu köyhän arvostus. Kun arvonlisäveroa ja energiaveroa nostetaan, köyhän arvo merkityksellisimpänä veronmaksajana nousee kohisten.

Se tässä vain ihmetyttää, miksi Kiviniemi ja varsinkin Katainen tätä köyhän arvonnousua häpeävät. Katainenhan vakuuttaa, ettei kokoomus pyri arvonlisäveroon. Olisihan siinä ylvästelyn aihetta kun noin ennätyksellisiin tuloksiin päästään edes niihin pyrkimättä.

Risupakettia ei suotta kehuta fantastiseksi. Ydinvoimaluvan varjolla saadaan koko kansa risusavottaan ja käpyjä keräämään kotimaisten ja uusiutuvien energialähteiden talteen ottamiseksi. Kalliiksihan se tulee kuten tuulivoimakin, mutta mitä sitä nyt ei hallitus tekisi energiantuotannon monipuolisuuden vuoksi.

Oravat, myyrät, linnut, etanat, sienet ja muu eliöstöhän siitä saattaa köyhtyä ja poistua luonnosta. Mutta mikä luonnon monimuotoisuudessa menetetään, se energiantuotannon monimuotoisuudessa voitetaan. Samalla johdonmukaisella linjalla jatketaan myös soilla. Ja ainahan voidaan jokin luonnonsuojelualue peittää uuden tekoaltaan alle, jotta saadaan tuota vesivoimaa. Ja taivaaltahan sekin peräisin on kuten tuulikin.

Olisihan siinä voinut mennä pitemmällekin. Minkä ihmeen takia kanervat ja jäkälät metsään jätetään. Niihinhän risusavottalainen vain kompastuu ja liukastuu uusiutuvan energian hyödyntämiseksi uurastaessaan.

Sanomattakin nyt on selvää, että en energiapaketin tulonjakovaikutukset vain siivittävät entistä upeampiin saavutuksiin köyhälistön lisäämiseksi.

Fantastisessa energiapaketissa kyllä tuli sellainen hama, että se suosi hiilen polttamista. Mutta sitähän hallitus on yrittänyt korjailla samanlaisella menestyksellä kuin sitä haja-astutusalueiden jätevesipakettiakin. Nämäkin on kirjattava hallituksen kunniatauluun ikimuistoisina saavutuksina.

Hätäkeskusuudistus voidaan niin ikään nostaa esille. Sen seurauksenahan ammattitaitoisin henkilöstö siirtyy muihin hommiin, joissa varmaan pystyy huolehtimaan kansalaisten turvallisuudesta vielä paremmin kuin nykyisin. Saattaahan toki joitakuita avuntarvitsijoita menehtyä, kun päivystäjä ei tiedä missä Teisko on. Ja jos joku siellä sattuu risusavotassa päänsä puhki kompuroimaan, niin miten sinne nyt Porista apua lähettää, kun ei hälyttäjäkään tiedä metsäpalstan katuosoitetta.

Tietysti voisi saavutuslistalle nostaa vielä senkin, että tiet ja radat ovat siinä kunnossa, ettei niille uskalla autoja eikä junia päästää, mutta todettakoon siitäkin vain Kataisen tapaan: Fantastista!

Pirkanmaan Päivä