Äänestys alkoi pienillä jonoilla Oulussa ja Kuopiossa
Oulun ja Kuopion äänestyspaikoille ei syntynyt vielä suuria ryntäyksiä ensimmäisen tunnin aikana.
Vaaliuurnille joutui kuitenkin paikoin jonottamaan, jos äänensä halusi antaa heti aamuyhdeksältä.
Esimerkiksi Kuopion kaupungintalolla tai Oulun Karjasillassa ovien avautumista odotteli parikymmentä ihmistä. Vaalilautakunnan puheenjohtajan mukaan ensimmäisen tunnin aikana Karjasillassa leimattiin satakunta vaalilippua, mikä on normaali tahti.
Äänestys on lähtenyt käyntiin varsin tavanomaisesti myös useilla Kuopion äänestysalueilla.

