XL-ryhmä jyräsi tesomalaiset
Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina Tesoman liikekeskuksen asemakaavan. Päätös tehtiin XL-ryhmän voimin kahden äänestyksen jälkeen. Vasemmiston ja perussuomalaisten valtuutetut jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen, koska kaavassa on jätetty huomiotta Tesoma-seuran adressin mielipide liikenneturvallisuudesta ja kadun toisella puolella sijaitsevien punatiilisten rakennusten säilyttämisestä. Adressin allekirjoitti yli 2 000 tesomalaista, mutta sitä ei asiakirjoissa edes mainittu.
Kuten tesomalaiset myös kaikki valtuutetut pitivät Tesoman liikekeskuksen aikaansaamista tärkeänä, koska se merkittävästi parantaa kaupunginosan palveluita. Sinne on tarkoitus siirtää myös Tesoman kirjasto, terveyskeskus ja nuorisoasema. Niin tesomalaiset kuin liki puolet valtuutetuista kuitenkin halusivat, että kaavan valmistelua jatkettaisiin mm. siksi, että liikekeskuksen raskas huoltoliikenne kulkee Tesomankujan kautta päiväkodin nurkalta. Edelleen tahdottiin valmistella parikymmentä vuotta sitten rakennettujen punatiilirakennusten säilyttämistä erilaisten kansalaistoimintojen käyttöön.
Liikekeskuksen raskas huoltoliikenne kulkee Tesomankujan kautta päiväkodin nurkalta.
"Tesomalaisten kanta unohtui"
Sd-ryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi (kuva) muistutti, että asia on kaupunginhallituksessa palautettu kaksi kertaa jatkokäsittelyyn ilman, että virkamiesten valitsemaan vaihtoehtoon olisi tehty toivottuja muutoksia. Hän myös paheksui sitä, ettei tesomalaisten perusteltuja ehdotuksia sisältävää adressia valtuuston asiakirjoissa edes mainittu. Hän piti tätä ennen kuulumattomana ja esitti kaavaehdotuksen palauttamista jatkovalmisteluun, jotta liikenneturvallisuus taattaisiin ja alueen kokonaisuus olisi hahmotettu niin, että siitä voitaisiin tehdä päätöksiä.
Pormestari Timo P. Nieminen (kok) totesi, että adressi on papereista unohtunut.
Salmi sai keskustelussa runsaasti tukea paitsi vasemmistosta myös mm. vihreiden Niina Rissasen kannanotossa. Kipakimmin kaavaehdotuksen valmistelua arvosteli Anneli Kivistö (sd), joka ei muistinsa mukaan ollut ikinä ennen kokenut tällaista luottamusmiesten ja kuntalaisten yli kävelemistä.
"Kansalaiset puhuvat, me päätämme"
XL-ryhmän puheenjohtaja Leena Kostiainen (kok) ja edellinen puheenjohtaja Riitta Koskinen (kok) totesivat puheenvuoroissaan olevan hienoa, että kansalaisilla on mielipide ja he osallistuvat, mutta "me tämän päätämme".
Palauttamisesityksen kannalle asettui 32 valtuutettua ja käsittelyn jatkamisen kannalle 33, yksi tyhjä, poissa kaksi.
Jatkokäsittelyssä Salmi ehdotti kaavaehdotuksen hylkäämistä, koska valtuusto ei voi siihen tehdä muutoksia. Hylkäämisen kannalla oli 29 valtuutettua ja ehdotus hyväksyttiin 35 äänellä. Tämän jälkeen eriävään mielipiteeseen yhtyivät vasemmisto ja kaksi perussuomalaista.

