Anttila kuvaa filmikameralla, digiaparaattia hän ei edes omista "ainakaan toistaiseksi". Kaikki kuvat ovat mustavalkoisia.
Munkista valokuvataiteilijaksi
Bild: Kari Hulkko
Martti Anttilan elämä on kuin elokuvan käsikirjoituksesta. Pohjoisen maan poika lähtee Intiaan kesken lukion. 1970 -luvulla Oulun lyseon uskonnonopettaja opettaa, että hindut ja buddhalaiset ovat pakanoita.
Poika ei usko tätä, häntä hävettää opettajan puolesta ja hän haluaa ottaa itse selvää miten asiat ovat.
Martti Anttila
- Syntynyt 1954 Oulussa, asuu nykyisin Karjalohjalla
- Valokuvaaja, Oulun Rantagallerian perustaja vuonna 1981
- Opettanut valokuvausta eri oppilaitoksissa 1981 –2003
- Sittemmin tehnyt elääkseen töitä mm. rakennuksilla, kehitysvammaisten parissa ja museomestarina
- Tehnyt useita kuvausmatkoja Intiaan 80-luvulta lähtien
- Lukuisia Intia-aiheisia yksityis - ja yhteisnäyttelyjä
- Perhe: opettajavaimo, 19-30 vuotiaat lapset (kolme poikaa ja tytär)
- Kotisivu: www.marttianttila.com
– Jo aikaisemmin oli sellainen tunne, että halusin elää erakkona ja kokea mitä omaan nuppiinsa porautuminen voisi oikein tarkoittaa, Anttila kertoo.
Toisella matkalla se sitten toteutui. Oululaispojasta tuli buddhalaismunkki srilankalaisessa luostarissa.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Koska nuorukainen halusi irti kaikesta holhoamisesta, hän rupesi erakoksi. Asusti majoissa, mietiskeli pimeässä ja hankki ruokansa yleensä kerjäämällä – ennen puoltapäivää – kuten buddhalaismunkeilla on tapana.
Kaksi ja puoli vuotta kuluivat näin – kunnes – tuliko valaistuminen?
– Hahhaa, Anttila nauraa pelkälle ajatukselle. Hänestä olisi tosi hupaisaa, jos toimittaja kertoisi hänen olevan "valaistunut".
Mutta jotain tärkeää tapahtui.
– Löysin käteni, hän sanoo ja kohottaa kämmenensä esiin.
Se merkitsi tärkeää muutosta, koska aiemmin, kouluvuosina hän ei ollut saanut esille luovaa puoltaan, eikä harrastanut käsillätekemistä.
Nyt hän alkoi muovailemaan savea, rakentamaan majaa itselleen ja kirjoittamaan runoja.
– Ne runot olivat kuin valokuvia, haikurunojen tapaisia pieniä rääkäisyjä, Anttila sanoo.
Runot olivat tavallaan alkusoittoa tulevalle valokuvaukselle, vaikka kameraa ei Anttilalla vielä ollut.
Tuli aika astua ulos vuorenkolosta.
Intian romantiikka taipui realismiksi
Suomeen palattuaan Anttila hankki kameran ja alkoi itsenäisesti opiskella valokuvausta.
Vuonna 1981 Anttila perusti Ouluun Rantagallerian, josta tuli muidenkin kuvaajien opinahjo. Valokuvaajat tulivat sinne oppimaan toinen toisiltaan. Opiskelu Rantagalleriassa oli "intohimoista monelle kuvaajalle", Anttila muistelee.
Anttila teki lukuisia kuvausmatkoja Intiaan. 1980-luvulla hän kuvasi maan kauneutta, myöhemmin sen raadollisempaa puolta, äärimmäistä köyhyyttä.
– Romantiikasta realismiin, Anttila kiteyttää.
Realismia on esimerkiksi se, että Narmadan jokialueelle rakennetaan jättipatoja, joiden alle jää kokonaisia kyliä. Tähän mennessä jo yli 40 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Monet heistä ovat köyhiä kastittomia tai alkuperäiskansoihin kuuluvia.
Hämärässä aivot herkistyvät
Anttila kuvaa filmikameralla, digiaparaattia hän ei edes omista "ainakaan toistaiseksi". Kaikki kuvat ovat mustavalkoisia.
Tekniikan valitsemisella on tietty tarkoitus.
– Sillä on yhteys uniin, unethan ovat pääasiassa mustavalkoisia.
Hämärässä ihminen myös näkee kaiken mustavalkoisena, ja kolmiulotteisuuden vaikutelma lisääntyy.
Unilla, hämäränäöllä ja mustavalkoisuudella on Anttilalle selvä psykologinen yhteys.
Nuorena munkkina Anttila istui pimeissä luolissa.
Pimeässä istuminen kuuluu vanhaan buddhalaiseen mietiskelymenetelmään, jota itse Buddhakin noudatti.
– Kun hämäränäkö tulee päälle, aivot jotenkin herkistyvät, mietiskely on kirkkaampaa, Anttila kertoo.
Syksyllä hän lähtee taas pariksi kuukaudeksi Intiaan, tällä kertaa yhdessä veljensä kanssa. Tarkoitus on kulkea Narmada-joen latvoilla parisensataa kilometriä, paikoilla jonne on tulossa kolme uutta jättipatoa. Siellä Anttila tallentaa kamerallaan ihmisiä katoavissa maisemissa.
Sari Saloranta
Uutispäivä Demari
Mera om ämnet
