Ratinan silta remontiin
Tampereen valtatien pohjoispuolen kaistat suljetaan korjaustyön vuoksi Ratinan sillan kohdalla kaikelta liikenteeltä maanantain 11. huhtikuuta ja tiistain 12. huhtikuuta 2011 välisenä yönä.
Ajoneuvoliikenne ohjataan kulkemaan yhtä kaistaa Hämeenpuistosta Ratinan stadionin suuntaan ja kahta kaistaa stadionin suunnasta Hämeenpuistoon päin. Kevyt liikenne kulkee sillan eteläreunassa. Sillalla kielletään kokonaan korjaustöiden ajaksi yli 10 tonnin painoisilla ajoneuvoilla ajo, ettei tärinä vaaranna betonivalun onnistumista.
Tampereen valtatiellä kulkee noin 35 0000 ajoneuvoa vuorokaudessa, joten liikennettä ei voida katkaista korjaustöiden vuoksi. Siksi korjaustyö tehdään kahdessa vaiheessa, jolloin toisen puolen kaistat voidaan pitää käytössä. Työ aloitetaan nyt pohjoispuolella, jonka kaistat ovat suljettuna arviolta kesäkuun loppuun saakka.
Toisessa vaiheessa korjataan sillan eteläpuoli, jolloin suljetaan liikenteeltä sillan eteläpuolen kaistat. Liikennejärjestelyt ja kiertoreitit osoitetaan sillan tulosuunnissa kyltein ja liikennemerkein.
Ratinan silta on yli 50 vuotta vanha, ja sen rakenteet vaativat perusteellista korjausta. Sillasta korjataan maatuet, päällysrakenteet sekä kaukolämpöputket.
Sillan yläpuoliset korjaukset valmistuvat ensi syksynä. Sillan alapuolen korjaustyöt saadaan valmiiksi ensi vuonna. Sillan pääurakoitsija on Tela-Steel Oy ja rakennuttajakonsulttina toimii Ramboll Finland Oy.
Vuonna 1959 käyttöön otettu Ratinan silta on noin 152 metriä pitkä ja 30 metriä leveä. Sillan alikulkukorkeus on 10 metriä.

