Pääkirjoitukset 29.03. 03.00 Kommentera

Oikeistohallitus jättää pitkän varjon

Bild: Timo Sparf

Hallituksen kokoomuslainen talouspolitiikka on rakentunut veronkevennyksille.

Suomea vaalikauden ajan johtaneen oikeistohallituksen aikaansaamat laskut tulevat maksuun lähivuosina. Kuinka ollakaan, maksumiehen päärooli on varattu jälleen palkansaajille.

Oikeistohallituksen verolinja tyhjensi valtion kassan ja pakotti sen velkaantumaan. Edellisen punamultahallituksen jäljiltä jäänyt ylijäämäinen julkinen talous kääntyi neljässä vuodessa pakkaselle.

Hallituksen kokoomuslainen talouspolitiikka on rakentunut veronkevennyksille, jotka vietiin läpi, vaikka talouskriisi oli jo kaatunut päälle ja sen hoitaminen olisi vaatinut toisenlaista politiikkaa. Kokoomus hoki, että veronkevennyksille rakentuva elvytyspolitiikka hoitaa ongelmat.

Sosialidemokraatit olisivat vaihtaneet veroelvytyksen menoelvytykseen. Siinä valtio olisi lisännyt panostuksiaan tavalla, joka pitkällä aikavälillä olisi tukenut talouskasvua. Liikenneväylät ja tietoliikenneyhteydet olisivat olleet tällaisia kohteita.

Oikeistohallitus sen sijaan päätyi ideologisista syistä jakamaan verohelpotuksia ja nekin suurituloisia suosivasti. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että menoelvytys on kolme kertaa tehokkaampaa kuin veroelvytys.

Talouskriisin voittamiseen käytetystä elvytyksestä Suomessa vain 15 prosenttia oli menoelvytystä. Tuloksia voi verrata Ruotsiin. Siellä painopiste pantiin menoelvytykseen. Ruotsin valtion ei tarvitse nyt ottaa uutta lainaa, ja talouskasvu hipoo viittä prosenttia.

Julkistalouden vajeen kattaminen on edessä lähivuosina. Talouskasvu ei yksinään siihen riitä. Verotus tiukentuu ja lisäksi julkisia menoja leikataan. Karvaimmin nämä lääkkeet osuvat palkansaajiin.

Oikeistohallituksen jälkien siivoaminen ei ole pieni urakka. Se on saanut omilla päätöksillään inflaation vauhtiin ja palkansaajien ostovoiman kasvun uhatuksi. Lisäksi mm. päivähoitomaksujen kova nousu iskee lapsiperheisiin.

Epäonnistuneen talouspolitiikan pääarkkitehti kokoomus ei ole kertonut, miten se hoitaisi lähivuosien talouspolitiikkaa.

Sosialidemokraatit ovat. Talouskasvun lisäksi tarvitaan sosiaalisesti oikeudenmukaisesti kohdennettuja veronkorotuksia ja menosäästöjä.

Tämä tarkoittaa muun muassa, että palkansaajien lisäksi myös pääomatuloja ansaitsevat osallistuvat maksukykynsä mukaisesti julkistalouden tasapainottamiseen. Oikeudenmukaisuudesta on pidettävä kiinni.

Uutispäivä Demari

Demari.fi