Kulttuuri 10.11. 00.00 Uppdaterad 10.11. 09.20 Kommentera

Konserttitalosta kulttuurikeskus?

Bild: Reijo Hämäläinen

Työväentaloksi Eliel Saarisen piirtämä Kotkan komein arvorakennus on jäänyt vajaalle käytölle.

Kotkan kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Hilppa Kimpanpää (sd.) katsoo, että Kotkan konserttitaloa tulisi kehittää kulttuurikeskuksen suuntaan.

–Mitä nykyisin vajaassa käytössä olevaan arvokiinteistöön voidaan ja on järkevää sijoittaa, pitäisi ottaa nyt tarkasteluun  ja laajemman keskustelun alle. Ajatuksena minua viehättää kulttuurikeskus, johon voisi koota erilaisia tahoja, Kimpanpää sanoo.

Hän kertoo keskustelleensa hiljattain kulttuuritoimen tilakysymyksistä Kotkan palvelujohtaja Jorma Haapasen ja tilapalvelujohtaja Osmo Pehkosen kanssa.

–Meillä löytyi helposti yhteistä tahtoa siihen suuntaan, että karsittakoon nyt turhia seiniä ja tehostetaan tilojen käyttöä niin, että se palvelee toimintaa ja kulttuurin tekijöitä, Kimpanpää sanoo.

Luvassa onkin nyt selvitystyö, jossa käydään läpi kulttuurielämän tilatarpeet ja mahdollisuudet järkevöittää tilojen käyttöä.

–Iso ongelma kulttuuritoimelle on nyt se, että meillä on seiniä tarvetta enemmän. Seinät ovat kustannus, joka on toiminnasta pois. Mitalin toinen puoli on, että meiltä puuttuu toisaalta osasta toimintaa sopivia tiloja, Kimpanpää sanoo.

Valitettavasti päätöksenteossa kulttuuria ei vieläkään pidetä sellaisena hyvinvointipalveluna, jota se faktisesti on. –Hilppa Kimpanpää


Arvotalo kaipaa vilkasta toimintaa

Kotkan kaupungilla on omistuksessaan Kimpanpään mukaan isoja kiinteistöjä, jotka ovat myös rakennuksina merkittäviä. Osa niistä on selvästi vajaalla käytöllä.

–Kulttuurihistoriallisesti arvokas, suomalaisen huippuarkkitehdin suunnittelema konserttitalo on ehkäpä paras esimerkki tästä. Talosta on pidettävä hyvää huolta, minkä vuoksi siinä on syytä olla myös järkevää, taloon sopivaa ja kaupunkilaisia palvelevaa toimintaa, Kimpanpää sanoo.

Konserttitalo on tällä hetkellä ennen muuta Kymi Sinfoniettan koti, jonka salissa tarjotaan myös muita konsertteja.

–Mihin tarkoitukseen se hyvin sopii, Kimpanpää sanoo.

Konserttitalolla pitää majaansa myös Kotkan kulttuuriasiainkeskus.

–Sen toimistotilat ovat kuitenkin hieman epämukavat ja epäkäytännölliset. Ne voisivat olla muussakin käytössä kuin hallinnolla, vaikkapa jonkinlaisina harjoitustiloina, Kimpanpää miettii.


Tiloihin liittyy kysymysmerkkejä

Konserttitalon kiinteistön siipirakennuksessa on runsaasti tyhjää tilaa, jonka Kimpanpää soisi olevan jatkossa kulttuurin käytössä.

–Päiväkotitoimistohan joutui jättämään tilat pahojen homeongelmien vuoksi. Näin ollen pitäisi tutkia ja selvittää huolella, olisiko niitä otettavissa korjausten jälkeen käyttöön, Kimpanpää korostaa.

Hänestä tulisikin nyt rauhallisesti katsoa, mitä tiloja konserttitalosta olisi otettavissa ja millaiseen käyttöön.

–Esimerkiksi musiikkiopisto tarvitsisi jostakin lisää harjoittelutiloja. Emme me voi kuitenkaan lapsia ja nuoria laittaa koekaniineiksi sen arvioimiseksi, onko jossakin päin taloa sisäilmaongelmia, Kimpanpää sanoo.


Kaupunginosiin pieniä keskuksia

Jonkinlaisen kulttuurikeskuksen saaminen Kotkansaarelle ja luopuminen siellä täällä hajallaan olevista pienistä tiloista ei voi tarkoittaa Kimpanpään mukaan sitä, että isot kaupunginosat jätettäisiin vaille kulttuuritiloja.

–Karhulan puolella on  Kyminsuu jo muidenkin ryhmien kuin harrastajateatterin käytössä. Länsi-Kotkassa olisi hyvä olla jonkinlainen monikulttuurinen keskus. Hyvää ja tärkeää työtä tekevän kulttuurikeskus Myllyn siirtyminen sinne voisi olla keskustelun arvoinen asia, jos se joutuu siirtymään nykyisistä tiloistaan muualle, Kimpanpää sanoo.

Hän muistuttaa, että kulttuurin määrärahat kaupungin budjetissa eivät ole nousseet euromääräisesti juurikaan kymmenessä vuodessa.

–Valitettavasti päätöksenteossa kulttuuria ei vieläkään pidetä sellaisena hyvinvointipalveluna, jota se faktisesti on. Tämäkin pakottaa meitä etsimään säästöjä seinistä, Kimpanpää sanoo.


Ankkurista tilaa nuorten bändeille?

Jos Stevecon Ankkurista tulee Kantasataman kupeessa luovien alojen kiinteistö, kuten Cursor on kaavaillut, voisi sekin palvella jollakin tapaa kulttuurin toimijoita.

–Sinnehän voisi ajatella lisäksi vaikkapa nuorten bändeille harjoitustiloja. Niitä meillä ei ole juurikaan tarjolla. En tiedä, olisiko sellaisia tarjolla konserttitalolta. Kellaritilojen käyttömahdollisuudethan ovat ainakin minulle kysymysmerkki, Kimpanpää sanoo.


Toimijat mukaan yhteiseen pohdintaan

Jahka kulttuuritiloista ja vaihtoehdoista saadaan selvityksiä, on aika käydä myös laajemmalla joukolla keskustelu siitä, mitä halutaan.

–Olisi ihan kiva saada erilaiset tahot mukaan keskustelemaan siitä, mitä kaupungissa tarvitaan. Nythän ei ole päätetty yhtään mitään, Kimpanpää toivoo.


Uusikuvasta iso poru

Tämän syksyn kotkalaista kulttuuripuhetta on hallinnut kirjoittelu taidegalleria Uusikuvan puolesta. Siihen Kimpanpää muistuttaa, ettei asiasta ole päätetty mitään.

–Kotkalaisessa kulttuurielämässä on hiukan sellaista vikaa, ettei mitään asiaa haluta ottaa pöydälle keskusteltavaksi. Heti aletaan huutaa ja torpata keskustelua, Kimpanpää harmittelee.

Hän myöntää, että Galleria Uusikuva on kaunis tila, ja se on sopiva tila näyttelyille.

–Se on kuitenkin kallis meille. Sen vuosikustannukset ovat 30 000 euroa yhtiövastikkeina. Se on iso raha, Kimpanpää muistuttaa.


Linjaukset keväällä?

Tilojen kustannuksista muistuttaa myös Kotkan uusi palvelujohtaja Jorma Haapanen.

–Koulupuolella kiinteistömenot ovat nousseet jo kolmannekseen budjetista. Kulttuuripuolella osuus on tätäkin suurempi. Kotkan kaupungin palveluissa kuuluu iso kysymys nyt, onko järkevää maksaa seinistä niin paljon mitä nyt maksamme ja olisiko noista menoista saatavissa rahaa lisää toimintaan, Haapanen sanoo.

Hän odottelee selvitystä tiloista ja tilaratkaisuista kulttuuritoimessa muutaman kuukauden sisällä.

–Katsotaan sitten kevään mittaan rauhassa ja kokonaisvaltaisesti asiaa. Jonkinlainen käsitys meillä tulisi olla varmaankin keväällä, kun rakennetaan kehyksiä seuraavan vuoden talousarvioon, Haapanen sanoo.

Reijo Hämäläinen

Viikko-Eteenpäin