Harri Parikka tuntee elokuvat.
Kotkalainen elokuvakulttuuri voi hyvin
Bild: Veli-Pekka Kelloniemi
Viikko-Eteenpäihin teatteri- ja elokuvajuttuja kirjoittava Kotkan oma kävelevä elokuvan perushakuteos, Harri Parikka on ollut koko syksyn kiireinen elokuvien parissa.
Alkusyksystä käynnistyi ensi vuonna 40-vuotisjuhlaansa valmistautuvan elokuvakerho Majakan syysnäytäntökausi.
Viime aikoina Parikkaa on työllistänyt Kotkan elokuvaviikon 'Kolahtaako' tapahtumat ja ennen kaikkea pääelokuvan, Aki Kaurismäen koskettavan uutuuselokuvan, Le Havren, toisen pääosanesittäjän Kati Outisen vierailu.
koin suuren elokuvallisen hurmion nähdessäni Buster Keatonin mykkäelokuvan Kenraali
Elokuvan salaperäinen maailma
Parikka aloitti itse vaivihkaa taide-elokuvien parissa Majakassa 1970-luvun lopulla ihan sattumalta, sillä aiemmin häntä kiinnostivat toisenlaiset elämykset.
Pikkuhiljaa Parikka kiinnostui elokuvasta taiteena ja löysi Majakan ohjelmiston klassikoista ja murroskausien pienistä mestariteoksista oman porttinsa elokuvan salaperäiseen ja houkuttelevaan maailmaan.
Kotkassa tasokas elokuvafestivaali
Hiljattain Kotkassa jo kahdeksannen kerran Kotka-Kymin seurakuntayhtymän ja Kristillisen taideseurauran yhdessä Kotkan leffojen kanssa järjestämän viikon kestäneen elokuvafestivaalin tämän vuotinen teema oli yksinäisyys.
Parikka oli elokuvaviikon ohjelmiston yksi suunnittelijoista. Hän valitsi kotkalaisyleisölle laidasta laitaan elokuvia yksinäisyyden erilaisia ilmenemismuodoista eri kulttuureissa, sosiaalisissa tilanteissa ja ikäryhmissä.
Elokuvat olivat amerikkalaisesta koulusurmaajasta kertovaa "Beautiful Boyta" lukuun ottamatta napakymppejä ja yleisömenestyskin oli hyvä.
Elokuvat sytyttävät ihmiset
–Ihan alkumetreiltä en ole ollut mukana näillä. festivaaleilla. Ne ovat nyt erinäköiset kuin alussa, jolloin keskusteluja elokuvan jälkeen ei vielä ollut. Ihmiset kuitenkin toivoivat niitä, ja nykyisin ne ovat tervetullut lisä paikalliseen "elokuvakasvatukseen", Parikka kertoo filosofiseen tapaansa kotkalaisesta elokuvakulttuurista ja elokuvaviikon historiasta.
Viidentenä vuonna elokuvaviikon järjestäjät käänsivät päänsä Parikan puoleen ja siitä alkoi nyt jo toista vuotta kestänyt hedelmällinen yhteistyö, jossa Parikka antaa paljolti persoonallaan elokuvaviikolle elokuvallisen kertojan muodon.
Aluksi elokuvaviikon järjestäjät pyysivät Parikan vierailevaksi tähdeksi kokouksiinsa kommentoimaan heidän elokuvavalintojaan. Yhteistyö syveni, kun Marko Junkkari kysyi olisiko Parikalla ideoita tapahtuman markkinoinnissa.
Parikka kertoo Esko Junkkarin, Marja Meuran ja Martti Pentin kehitelleen elokuvaviikosta jokavuotisen vuodesta 2004 lähtien ja vastaavan nytkin pitkälti käytännön järjestelyistä ja festivaalin kulissien takaisesta pitkäjänteisestä työstä. Tänä vuonna festivaali hieman muuttui. Parikan mielestä oli sääli, että uusinnat jäivät nyt kustannussyistä pois.
Koskettava tähtivierailu
Vaikka elokuvafestivaalit eivät välttämättä tarvitse tähtivieraita onnistuakseen, sai Parikka jo viidentenä vuona puhuttua ympäri Tummien perhosten kodin kirjoittajan, kirjailija Leena Landerin Kotkaan, ja salit pullistelivat. Samoin kävi tänä vuonna pääelokuvan ja elokuvaviikon suosituimman elokuvan Kaurismäen Le Havren esityksen jälkeen elokuvan toisen päätähden ja Akin luottonäyttelijän, Kati Outisen lämminhenkisessä vierailussa.
Outinen on kuin suoraan Kaurismäen välittävästä ja yhteiskuntavastuuta muutakin kuin sanoilla kantavasta henkilökohtaisen tekemisen ja välittämisen maailmasta. Hän vastaili uteliaan kotkalaisyleisön kysymyksiin lähes tunnin ajan Akista ja hänen uutuuselokuvastaan Le Havresta.
–Akin elokuvien yksi sanoma on, että hyvän tekeminen levittää hyvää. Siksi Le Havressakin on kaksinkertainen hyvän loppuratkaisu. Kaikki kääntyy yllättäen paremmaksi. Hyvää tehdään pyyteettömästi kaikkien parhaaksi ja iloksi.
Uutta yleisöä
Majakan lisäksi Kotkassa ei liiemmin ole elokuvatapahtumia KSL:n yksipäiväistä Kino Unionia lukuun ottamatta.
Siksi Parikka pitääkin elokuvaviikkoa tärkeänä elokuvakasvattajana Kotkassa, koska sen kautta saadaan elokuvien parissa yhdessä katsomaan ja kokemaan sellaisia ihmisryhmiä, jotka eivät muuten käy katsomassa tällaisia elokuvia.
–Yleisö koostuu kaikenikäisistä, mutta erityisesti sellaisista keski-ikäisistä ja siitä hieman yli olevista naisista, joka ei muuten elokuvissa käy. Näyttää siltä, että he ovat nyt löytäneet pysyvästi tämän tapahtuman. Järjestämme myös koululaisille päivänäytöksiä.
Elämäntapana elokuva
Parikka on toiminut pisimpään, jo 12-vuotta elokuvakerho Majakan vetäjänä. Hän muistelee, miten hän 1970-luvun lopulla näki jossain mainoksen elokuvakerho Majakan esityksestä, missä esitettiin Orson Wellesin V- niin kuin väärennös.
Vaikka Parikkaa silloiset taide-elokuvat eivät innostaneet, hän liittyi silloisen Kotkan kulttuurisihteerin ja elokuvaohjaan koulutuksen saaneen Tarja Laineen vetämään elokuvakerhoon jäseneksi ja kävi katsomassa ensimmäisen kolmen vuoden aikana lähes kaikki esitetyt elokuvat.
Parikka on hyvin lämminhenkinen ja sympaattinen, hieman hajamieliseltä vaikuttava "elokuvaprofessori", joka lähestyy elokuvaa sisäisenä kokemuksena ja eheänä taideteoksena.
Hän käy säännöllisesti Sodankylän elokuvafestivaaleilla, lukee Filmihullua, seuraa elokuva-alan uutisia silmä tarkkana ja katsoo mahdollisimman paljon itse elokuvia tietääkseen minkälaisia hän sitten valitsee esitettäväksi kotkalaisyleisölle.
–Alkuaikoina taide-elokuvat eivät oikein kolahtaneet, mutta tulipa katsottua läpi kaikki klassikot mm. Fellinit ja De Sicat. Keran koin kuitenkin suuren elokuvallisen hurmion, nähdessäni Buster Keatonin mykkäelokuvan Kenraali, missä Keatonin päälle putoaa millintarkasti talo.
Elokuva on mahdollisuuksien taide
Parikka sanoo elokuvan olevan mahdollisuuksien taide, missä yhdistyy monipuolinen tekninen osaaminen herkkään taiteeseen. Elokuvissa vilahtaa hetkeksi pysäytetty mennyt maailma ja eilisen nykyhetki silmiemme editse valuttaen sisimpäämme valveminältämme salassa olevia piiloviestejä, jotka työskenteleviä meiltä salaa, ja ne ovat todellisia portteja itseltämmekin hämärään jäävään todellisuuden jonnekin sille puolelle josta meillä ei vielä ole tietoa.
Elokuva on parhaimmillaan tehokas tunnesekoitin. On sääli, että vanhan ajan elokuvakulttuuri on kuollut hienoinen mustavalkoisine merkkiteoksineen.
Niitä voi enää käydä katsomassa vain Elokuva-arkiston esityksissä Helsingin Kapteeninkadulla tai vuokrata kirjastoista dvd:nä. Siksi on tärkeää, että Kotkassa on oma elokuvan paikallinen Peter von Baghinsa Parikassa ja että on olemassa oma taide-elokuviin erikoistunut elokuvakerhonsa, Kotka opiston Majakka.
(...)
