Sirkku Seittu (vas.), Jaana Raski ja Hannele Laaksonen viihdyttävät katsojia naisten tarinoilla.
Puhe on naisista
Bild: Marja Seppälä
Erityisesti naisille on suunnattu Kouvolan teatterin uutuusnäytelmä, kabaree naisista naisille naisten esittämänä. Esitys on kuitenkin miehen ohjaama, joten kyllä miehetkin voivat esityksestä nauttia.
Itse asiassa esitystä voi suositella nimenomaan miehille, sillä naisille monet teemat ja vitsit ovat arkipäivää, vähän niin kuin tuttuja juttuja.
NÄHTY
Parasta ennen – naisten juttu 3.
Sovitus, ohjaus ja pukusuunnittelu Ilmo Ranne, lavastus: Roope Ranne, valo- ja äänisuunnittelu: Antti Helineva.
Esiintyjät Hannele Laaksonen, Sirkka Seittu, Jaana Raski sekä pianossa Päivi Federley.
Kouvolan Teatterin ensi-ilta Klubi-näyttämöllä 28.9., arvio perustuu esitykseen 30.9.
Miehiä ei lyödä, joskin hivautetaan
Esityksen tekstit pohjautuvat muun muassa Rosa Liksomin, Anna Kontulan ja Tiina Lymin kynänjälkiin ja Kaj Chydeniuksen musiikkiin.
Tekijät ovat ilmoittaneet, ettei esitys ole sekametelisoppa vaan leikkelepöytä, mikä on aivan oiva määritelmä esitykselle. Mukana on niin vakavaa kuin komediaa, niin koskettavaa kuin kertakäyttöisempää tavaraa.
Esityksen alaikärajaksi on valittu 15 vuotta. Saattaa olla että kyseessä on hätävarjelun liioittelu, mutta kyllä esityksessä myös tuhmiakin puhutaan. Esityksen hervottomiin kohokohtiin kuuluu Jaana Raskin hillitön monologi...niin, tuota,....kirjailijasta, joka on tehnyt kirjan V.....a (juuri SIITÄ).
Monologissa viljellään v-alkuista sanaa oikein urakalla ja yleisö ulvoo naurusta. Huomasin kuitenkin katsomossa olevan muutamia miehiä ja naisia, jotka eivät ihmeemmin nauraneet. No, huumoria on monenlaista ja monen makuun...
Pääasiassa esityksen tekstit ovat hyvän maun mukaisia ja koskettavia.
Hannele Laaksonen esimerkiksi saapuu yhdessä episodissa lavalle deekiksellä olevana naisena ja katsojat ovat valmiina nauramaan, mutta naurua ei vain tule, sillä kyseessä on koskettava Tiina Lymin kertomus naisen häpeästä ja mahdollinen nauru tikahtuu kurkkuun. Liikuttavaa ja niin koskettavaa...Sirkka Seittu väläyttää kykyjään mm. hauskassa Ketjukirje-episodissa.
Esitys on eräänlainen satiiri naisena olemisesta. Se ei ehkäpä hivenen yllättäen lyö miehiä turpaan kovinkaan kovaan, vaan suhtautuu heihin jopa ymmärryksellä, suorastaan kiltisti. Jotkut huitaisut osuvat kyllä maaliin, mutta enimmäkseen esitys nauraa naisille itselleen.
Mielenkiintoinen mosaiikki naisellisuudesta ja heidän ajatusmaailmastaan. Huumoria ja vakavaa juuri sopivassa suhteessa.
Esitys on lähes loppuunmyyty koko loppuvuoden. Naiset ovat ottaneet esityksen omakseen, mutta miestenkään ei tarvitse hävetä, jos yleisön joukkoon eksyvät.

