Ruumisralli alkaa maanteillä
Oikeuslääkärin suorittamat ruumiinavaukset on tehty kaikissa niissä sairaaloissa, joissa toimii patologinen yksikkö ja joissa on avauksiin soveltuvat tilat. Oikeuslääkäri on matkustanut eri sairaaloiden välillä. Jokin aika sitten avaukset keskitettiin sairaanhoitopiireissä keskussairaaloihin. Seuraava vaihe on se, että ensi vuonna toiminta keskittyy vain yliopistollisiin keskussairaaloihin. Oikeuslääkäri ei siis enää matkusta sairaalasta toiseen, mutta ruumiit matkustavat. Alkaa sananmukaisesti melkoinen ruumisralli.
Avattavat vainajat matkustavat pitkiä matkoja edestakaisin sairaalasta toiseen sitä varten rakennetuissa ruumisambulansseissa. Niin ainakin kerrotaan. Mutta kukaanhan ei varmaankaan valvo, että minkälaisella kalustolla ja millaisin edellytyksin varustetut kuljettajat sitä tekevät. Alkuvaiheessa ainakin kunnon kalustoa ja toimijoita on niin vähän, että kilpailutuksen perusteella kuljetustoimeksiannon saaneet yritykset tullevat käyttämään paljon alihankkijoita, joilla kaikilla ei missään tapauksessa ole sopivaa kalustoa ja tehtävään valmennettuja kuljettajia.
PIIPARI
Hyötyykö tästä kukaan muu kuin se yritysjoukko, joka perustaa näitä kuljetusyhtiöitä ja saa laskutusosoitteekseen valtion viranomaisen?
* * *
Muutosta on perusteltu tehokkuudella. No, tehokasta on tietysti oikeuslääkärinä toimivan patologin työ, koska aiemmin matkustamiseen mennyt aika voidaan käyttää varsinaiseen oikeuslääkärityöhön. Mutta onko toiminta ollenkaan kokonaistaloudellisesti tehokasta ja valtion varojen järkevää käyttöä? Ja onko tämä muutos tehty vain muutaman lääkärin työmukavuutta ajatellen tilanteessa, jossa patologeista yleensäkin on pulaa? Nyt siis tarvitaan kuljetuskalustoa ja pitkiä kuljetusmatkoja. Hyötyykö tästä kukaan muu kuin se yritysjoukko, joka perustaa näitä kuljetusyhtiöitä ja saa laskutusosoitteekseen valtion viranomaisen? On se nimittäin kohtuullisen paljon aikaa ja rahaa kuluttava operaatio, kun esimerkiksi Lappeenrannasta kuljetetaan avattavia vainajia Helsinkiin ja takaisin. Ja yrityksille riittää laskutettavaa työta, sillä patologia on lääketieteen ala, jolle asiakasvirta on varmasti taattu.
* * *
Kuljetusten kilpailutus ja laskujen maksu on annettu poliisin tehtäväksi. Tietojeni mukaan poliisi ei ole saanut tähän lisärahoitusta, vaan kulut rasittavat poliisimme jo nytkin tiukkaa taloutta ja resurssipulaa. Onko tämä siltä osin poliisitoimintaa? Ja nyt tärväytyy vielä tutkivalta rikoskonstaapelilta paljon turhaa aikaa, jos Kotkastakin on matkustettava HUSiin, kun tarkastustehtävän on voinut hoitaa KOKSissa.
Todennäköistä on myös se, että sairaaloihin, joihin avaukset keskitetään, tultaneen tarvitsemaan lisää tilaa vainajien säilytykseen ja avaustoimintaan. Sekin maksaa samaan aikaan, kun muissa sairaaloissa tilat jäävät vajaakäyttöön. Sairaanhoidossa kun olisi varmaankin sijaa järkevämmälle tilankäytölle.
* * *
Asia, joka tässä yhteydessä on jäänyt julkisuudessa yllättävän vähälle huomiolle on eettinen puoli. Tekee vain mieli kysyä, että kuinka eettistä se on nyky-yhteiskunnassa, että vainajia kuljetellaan ties mienkälaisissa ajoneuvoissa kuin Itellan postipaketteja pitkin maanteitämme muun liikenteen seassa? Miltä tuntuu vainajan omaisista? Onko koko muutos tehty vain pienen lääkärijoukon mukavuutta ajatellen. Eikö vainajalla ole enää mitään oikeutta, kun hänet on siirretty sairaalan kylmäosastolle odottamaan kuljetusta ja ruumiinavausta ennen maallisen matkan lopullista päättymistä? Missä on suomalaisen yhteiskunnan eettisyys ja vainajan kunnioitus? Vai eikö sillä tässä hallinnollisessa muutoksessa ole mitään merkitystä?

