Minkki kotipiirissä ei ole mukava asia.
Havaintoja luonnosta ja yhteistyöst
Nykyisen asuinpaikkani luontaisetuihin kuuluu mahdollisuus seurata läheltä luonnon kiertokulkua ja vuodenaikojen vaihtelua.
Vesilintujen poikueet ovat kasvaneet jo muuttoon valmiiksi. Myöhään pesinyt silkkiuikkukin on ahkeroinut viime päiviin saakka saadakseen poikueensa lentokykyiseksi muuttoa varten.
Voi nykyisiä aikoja – voi nykyisiä tapoja!
Pihan rauhallinen idylli rikkoutui, kun rantaamme ilmestyi elokuisena aamuna villiminkkipesue, kaksi aikuista ja neljä pentua. Aamuinen kahvittelu ja lehtienlukutuokio keskeytyi, kun jaloissa juoksentelivat vikkeläkinttuiset sinänsä söpönnäköiset turkinaihiot, jotka pyrkivät jopa sisätiloihin, jos ovi unohtui auki. Pihalle ja rantaamme alkoi myös ilmestyä tapettuja lintuja.
Ilmoitin havainnoistani seinänaapurilleni ja kahden perheen voimin mietimme ratkaisua ongelmaan. Riistanvalvoja toi paikalle omat loukkunsa. Minkit eivät näihin ansoihin jääneet. Niille kylläkin kelpasivat syötit, jotka oli ansoihin houkuttimeksi laitettu. Naapurin isäntä, joka on varsin osaava ja aikaansaapa mies, aloitti oman tuotekehittelynsä. Tämän työn tuloksen syntyi loukku, jonka ylivoiman edessä villiminkkipesue yksi kerrallaan joutui antautumaan. Oma osuuteni minkkijahdissa supistui syöttikalojen ongintaan. Pienet lahnanlitukat taisivat olla parasta houkutinta minkeille.
Sota villiminkkejä vastaan sai onnellisen lopun muun luonnon kuin minkkien kannalta. Voittajia olivat rannassa viihtyvät vesilinnut, jotka kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen luontoon. Villiminkithän eivät kuulu luontaisesti luonnonvaraiseen lajistoomme. Alkuperältäänhän ne ovat minkkitarhoilta karanneita tai karkuun päästettyjä yksilöitä.
Toivottavaa on, että tämän alan aktivistit miettisivät tarkkaan keinoja, joilla puuttuvat tarhauksesta johtuviin ongelmiin. Minkkien päästämisellä luontoon aiheutetaan vain lisää ongelmia. Vesilintujen poikaset aukipurtuine kurkkuineen olivat surullinen näky. Teontekijöistä ei ole epätietoisuutta. Asialla olivat nämä kutsumattomat vieraamme, jotka tappoivat tappaakseen –ei syötävää saadakseen.
* * *
Ollessani Kotkan kaupungin kaupunginhallituksen puheenjohtajana, osallistuin yhtenä kaupunkimme edustajan neuvotteluihin silloisen Pohjois-Kymenlaakson johtavien poliitikkojen pöydässä. Neuvottelut koskivat ammattikorkeakoulun uudisrakentamista Kouvolan kasarmimäelle, koulutusalojen sijoittumista Kymenlaaksoon sekä sairaanhoitopiirin tulevaa työnjakoa ja kehittämistä.
Neuvotteluissa päätettiin, että Kouvolan kasarminmäen uudisrakentaminen voidaan käynnistää ja sairaanhoitopiirin suunnitelmia voidaan viedä yhteisymmärryksessä eteenpäin. Molemmat neuvotteluosapuolet varmensivat saavutetun sopimuksen allekirjoituksillaan. Käsitykseni mukaan sopimus käsiteltiin tämän jälkeen kuntien päätöksentekoelimissä Kotkassa ja Kouvolassa. Mutta kuinkas sitten kävikään?
Ammattikorkeakoulu rakensi uudet toimivat tilat Kouvolan Kasarminmäelle ja ne on otettu jo käyttöön. Muilta osin saavutettu neuvottelutulos on jo päätynyt tai on päätymässä roskakoriin. Ammattikorkeakoulun koulutusalojen sijoittelusta kiista jatkuu. Sairaanhoitopiirin tulevaisuus ja sen kiireelliset kehittämishankkeet ovat moninkertaisessa umpisolmussa. Olen kovin surullinen tilanteesta. Toimiessani poliittisena päättäjänä minulla oli yksi periaate ylitse muiden: Tehdyistä sopimuksista pidetään kiinni ja ne kantavat yli valtuustokauden ja yli kunnallisvaalien.
Voi nykyisiä aikoja – voi nykyisiä tapoja!
