Sotilaasta tuli presidentti
Valitsijamiehet, jotka vuonna 1937 olivat valinneet presidentiksi Kyösti Kallion, kutsuttiin lainmuutoksella valitsemaan myös hänen seuraajansa.
Välirauhan aikana, kun Kallio oli sairastunut ja erosi, vanhat valitsijamiehet joulun alla vuonna 1940 valitsivat presidentiksi Risto Rytin, jonka virkakauden oli määrä kestää vuoden 1943 presidentinvaaleihin.
Kun oli marsalkka Mannerheimin nimi ollut väkevästi mukana presidenttispekulaatioissa vuonna 1940, niin kolme vuotta myöhemmin hänen nimeään käytettiin entistäkin estottomammin etukäteiskaavailuissa. Sota Neuvostoliittoa vastaan ei sujunut, kansa oli väsynyt, rauhantoiveet lisääntyivät eikä Rytiä pidetty sinä miehenä, joka veisi Suomen ulos sodasta.
PRESIDENTTIÄ VALITSEMASSA
Antero Kekkonen tarkastelee Suomessa järjestettyjä presidentinvaaleja ja valintojen taustoja Eteenpäin-lehden lukijoille syksyn mittaan.
Tanner vastusti Mannerheimia
Maalaisliitossa vastustettiin Rytiä eniten. Myös kokoomus oli hajalla. Isänmaallinen kansanliike ja edistyspuolue kannattivat Rytiä, ruotsalaiset olivat Mannerheimin kannalla. Ratkaisijan asemaan nousi sosialidemokraattinen valitsijamiesryhmä, jonka mielipiteen määräsi Väinö Tanner. Hänelle sotilaallisen ja poliittisen johdon joutuminen yksiin käsiin oli kauhistus, siis ei Mannerheimia.
Vuonna 1943 Mannerheim oli kiinnostunut tehtävästä – ehkä enemmän kuin kertaakaan sitten vuoden 1919, jolloin hän hävisi K.J.Ståhlbergille. Tuo tappio jäi jäytämään. Ehdokkuuttaan hän myöhemmin katui. Kun välirauhan aikana hän oli edellyttänyt varmuutta valinnastaan ennakkoon, niin kolme vuotta myöhemmin hän sitä vaati.
Vanha totuus on, että politiikka ei ole matematiikkaa, jota kuitenkin ankarasti harjoitettiin presidentinvaalin alla. Etukäteen Mannerheimille laskettiin 152 valitsijamiesääntä, enemmistö siis.
Viimeisenä päivänä ennen vaalia eduskunnan puhemies Väinö Hakkila kutsui koolle ryhmien edustajat. Kokouksen jälkeen kokoomuksen Edvin Linkomiehen tehtäväksi jäi ilmoittaa päämajaan Mikkeliin, että mikään matematiikka ei takaa Mannerheimin vaatimaa täyttä varmuutta valinnasta. Tiedon saatuaan Mannerheim pyysi Linkomiestä ilmoittamaan valitsijamiehille, että hän kieltäytyy ehdokkuudesta. Se ratkaisi jatkoajan Risto Rytille, joka jo ensimmäisellä kierroksella sai 269 ääntä.
Kun Helsingissä laskettiin presidentin ääniä, Stalingradissa laskettiin kaatuneita. Saksa häviäisi. Suomen asema muuttuisi. Risto Rytin lähtölaskenta alkoi.
Ratkaisujen kesä
Kesästä 1944 tuli dramaattinen ratkaisujen kesä. Neuvostoliitto hyökkäsi. Suomi puolustautui. Saksa antoi apua.
Saksan apu perustui ns. Ribbentrop-sopimukseen, jonka presidentti Ryti juhannuksena allekirjoitti omissa nimissään, mutta muun valtiojohdon tieten. Sopimus lupasi, että Suomi ei ala neuvotella erillisrauhasta Neuvostoliiton kanssa. Kun niin kuitenkin tapahtui, Hitlerin päämajan korkein sotilasjohtaja, marsalkka Wilhelm Keitel, tuli elokuussa Mikkeliin vaatimaan selitystä. Uusi presidentti ilmoitti, että vanhan presidentin sopimus ei häntä sido.
Ryti oli ottanut vastuun, erosi ja Mannerheimista tuli presidentti. Kuinka kaikki tapahtui, siitä suomalaiset eivät tienneet mitään.
Heinäkuuta 1944 voi perustellusti pitää kansakunnan kohtalonkuukautena: pysäytettiin Neuvostoliiton suurhyökkäys, käynnistettiin sekä presidentin että hallituksen vaihdos, oltiin yhteydessä vihollisvaltioihin, pohjustettiin rauhanneuvottelut...
Yksimielisiltä näyttäviin lopputuloksiin päästiin erimielisyyksien kautta. Sodan oloissa noita erimielisyyksiä ei haluttu näkyviin. Valtaosa kansanedustajista kuului tietämättömien joukkoon.
Tasavallan ylätasolla Mannerheim nähtiin ainoana mahdollisena presidenttinä Rytin jälkeen. Heinäkuun lopulla saatiin Mannerheimin uskotun miehen kenraali Rudolf Waldenin kautta tieto, että Rytin olisi erottava ennen kuin Mannerheim antaisi myöntävän vastauksen.
Ryti ilmoitti Väinö Tannerille olevansa valmis luopumaan, minkä jälkeen Ryti ja Tanner matkustivat Mikkeliin. Marsalkka ilmoitti suostuvansa presidentiksi. Ties monennenko kerran kuultiin ehto riittävästä kannatuksesta.
Presidentti Rytin eroilmoitusta käsiteltiin heinäkuun viimeisenä päivänä valtioneuvoston yksityisessä istunnossa. Ministerien mielipiteet jakautuivat. Tanner korosti Rytin henkilökohtaista rohkeutta ja vastuuntuntoa. Oskari Lehtonen esitti harkittavaksi, oliko virasta luopuminen maan edun mukaista. Viljami Kalliokoski oli sitä mieltä, että presidentin ei tulisi erota. K.J.Ellilä piti suunnitelmaa turmiollisena ja katsoi sen merkitsevän hajaannusta.
Heinäkuun viimeisen illan polveileva keskustelu päättyi, kun pääministeri Edvin Linkomies ilmoitti, että Rytin päätös on peruuttamaton.
Laki Mannerheimista
Elokuun ensimmäisenä vuonna 1944 valtioneuvosto virallisesti totesi presidentti Rytin eron tapahtuneeksi. Tilanteen kohtalonomaisuutta korosti päätös antaa eduskunnalle lakiesitys tasavallan presidentin määräämisestä ilman vaalia.
Linkomiehen hallitus vaati kansakunnalta yksimielisyyttä, mutta ei ollut sitä keskuudessaan. Neljä ministeriä ilmoittivat käsityksenään, ettei Rytillä ollut pätevää syytä eroon.
Lakiesitys kuitenkin annettiin. Lain perusteluissa sanottiin Rytin luopuneen tehtävästä, jotta ylin toimeenpanovalta sekä sotilas- että siviilihallinnossa voitaisiin keskittää samalle henkilölle.
Aika monen, mm. Tannerin, piti kääntyä kannaltaan.
Lakiesitys meni läpi eduskunnan lyhimmässä mahdollisessa ajassa. Valiokuntakäsittely perustuslakivaliokunnassa, ensimmäinen käsittely, suuri valiokunta ja toinen käsittely olivat ohi neljässä tunnissa. Neljäntenä elokuuta voitiin pitää kolmas käsittely, jossa ei käytetty yhtään puheenvuoroa. Virkavalansa C.G.E. Mannerheim vannoi saman tien.
Laki uudesta presidentistä käsiteltiin hämmästyttävällä nopeudella. Jos tuolloin eduskunnassa oli myöhemmin niin tutuiksi tulleita kaikesta puhujia, ehkä arvostelukyvyttömimmätkin heistä tajusivat asian merkityksen. Niinkin asian voi tietysti nähdä, että eivät tajunneet.
Sotilas presidenttinä
Lailla oli määrätty, että valtiota ja armeijaa johtaa sama jo 77 vuoden ikään ehtinyt mies, jonka keskeiseksi tehtäväksi tuli saada maa sodasta pois.
Uusi presidentti vieroksui politiikkaa. Demokratia ei ollut aristokraatin laji.
Mannerheimin presidenttikausi kesti runsaan puolitoista vuotta. Osan tuosta ajasta hän vietti Portugalissa terveyttään hoitamassa. Hän palasi Suomeen sotasyyllisyysoikeudenkäynnin syyteajan umpeuduttua.
Siviilinä ja sotilaana, rauhassa ja sodassa Mannerheim johti luottomiestensä kautta. Hänen yleisesikuntakoulutuksensa oli vähäinen.
Mannerheimin päämajassa oli sekä yleisesikuntapäällikkö että päämajamestari. Suomalainen paradoksi oli, että armeijaa ja hetken myös valtiota johti Venäjällä koulutuksensa saanut ratsuväen upseeri, jonka operatiivinen kenraalikunta koostui Saksassa koulutuksensa saaneista jääkäreistä lukuunottamatta Aksel Fredrik Airoa, joka oli saanut sotilasoppinsa Ranskassa.
Päämajan kenraaleista A.F. Airo oli nuorin ja viimeinen. Hän varjeli jälkikuvaa Mannerheimista ja päämajasta. Häntä sanottiin vaikenevaksi kenraaliksi, jollainen hän ei välttämättä ollut seurassa, johon luotti.
Minulla oli tilaisuus tutustua A.F. Airoon. Toivon, että luottamuksen pettämisenä ei pidetä, kun muistiinpanoistani nostan sanatarkasti Airon yhden lauseen: Marski oli vaikea herra palvella!
