Talonpoikaista leikinlaskua 1930-luvulla
Viime kuukausina useammin kuin kerran on törmätty vastenmielisiin lausuntoihin, jotka niiden esittäjä tilille jouduttuaan on selittänyt huumoriksi. Huumorista on tullut raukkamainen tapa paeta sanomisiaan. Tahattoman komiikankin vaikutelma katoaa, kun muistaa, että mielipiteet liikkuvat rasismin, muukalaisvihan ja demokratiahalveksunnan sumeassa logiikassa.
Sanaa huumori ei käytetä väärin ensimmäistä kertaa. Kesällä ennen presidentinvaaleja 1931 sanoista tuli tekoja: muilutusten määrä kohosi liki kolmeensataan. Pohjanmaalla muiluttamista kutsuttiin talonpoikaishuumoriksi tai talonpoikaiseksi leikinlaskuksi.
Sana muiluttaminen tulee lapualaisesta körttiläistalonpoika Jussi Muilusta, joka veljineen oli innokas kyyditsijä. Häntä ei pidetty humoristina.
Kesän 1930 aikana tapettiin kolme henkilöä. Itsensä lapuanliikkeen johtajan Vihtori Kosolan poika Pentti ampui suutari Erik Mätön. Kansanedustajista muilutettiin neljä, tunnetuimpana eduskunnan sosialidemokraattinen varapuhemies Väinö Hakkila.
Kesän jälkeen lokakuussa siepattiin tasavallan ensimmäinen presidentti K.J.Ståhlberg vaimoineen kotinsa edestä ja kyyditettiin Joensuuhun. Se ei enää ollut selitettävissä minkäänlaisella huumorilla. Jäljet johtivat lapuanliikkeen lisäksi pääesikuntaan ja oikeuslaitokseen. Maan kansainvälinen maine alkoi olla vaarassa.
Aikaa presidentin valitsijamiesvaaleihin oli kolme kuukautta, kun Ståhlberg Kulosaaressa väkivalloin työnnettiin muiluttajien autoon. Rohkeasti rouva Ståhlberg halusi seurata miestään.
PRESIDENTTIÄ VALITSEMASSA
Antero Kekkonen tarkastelee Suomessa järjestettyjä presidentinvaaleja ja valintojen taustoja Eteenpäin-lehden lukijoille syksyn mittaan.
Ståhlberg palaa
Vuoden 1931 presidentin valitsijamiesvaaliin mentiin kolmella ehdokkaalla: kokoomuksen P.E.Svinhufvud, maalaisliiton Kyösti Kallio ja edistyspuolueen K.J. Ståhlberg, joka katsoi velvollisuudekseen palata ehdokkaaksi kyydityksensä jälkeen.
Sosialidemokraatit ryhtyivät vaaleihin vain puoluetunnuksilla, mutta itsestäänselvyys oli, että ehdokas tilanteen niin vaatiessa olisi Väinö Tanner.
Lähes puolet äänioikeutetuista äänesti. Sosialidemokraattisesta ryhmästä tuli suurin, 90 valitsijamiestä, jotka ensimmäisellä kierroksella antoivat äänensä Tannerille. Svinhufvud sai 88 valitsijamiesääntä.
Toisella kierroksella sosialidemokraatit siirsivät äänensä Ståhlbergille, joka sai 149 ääntä. Kun Svinhufvud sai ääniä enemmän kuin Kallio, kolmannen kierroksen asetelmaksi muodostui Ståhlberg vastaan Svinhufvud. Varmana pidettiin, että maalaisliiton riveistä tulisi vähintäänkin kaksi lisä-ääntä Ståhlbergille, mikä merkitsisi enemmistöä.
Noita ääniä ei koskaan tullut. Suureksi kysymykseksi jäi, mikä vei tasavaltapuolue maalaisliiton valitsijamiehet vanhan kuninkaantekijän Svinhufvudin taakse niin, että tämä äänin 151-149 tuli valituksi tasavallan kolmanneksi presidentiksi?
Neljäkymmentä vuotta myöhemmin ratkaisu saa todentuntuista valaistusta, kun presidentti Urho Kekkonen kirjassaan Demokratia ja perusoikeudet palaa vuoden 1931 presidentinvaaleihin. Maalaiskuntien liiton nuorena lakimiehenä Kekkonen tuolloin oli hyvin lähellä maalaisliiton sisäpiiriä. Näin hän kirjoittaa:
"Voidaan sanoa, että maalaisliiton valitsijamiehet oli valittu enemmänkin Ståhlbergin kuin virallisen ehdokkaan Kyösti Kallion merkeissä. Svinhufvudin kannatus oli ollut olemattoman pieni. Mutta Juho Niukkanen oli saatu siihen käsitykseen – pelotella häntä ei juuri voinut – että maata uhkaa sisällissota tai ainakin oikeiston vallankaappaus, jos Ståhlberg valitaan. Ja niin tämä yksi mies käänsi 69 maalaisliittolaisen valitsijamiehen, joukossa koviakin miehiä, mielet niin, että he yksimielisesti äänestivät Svinhufvudia."
Kannakselainen maanviljelijä Juho Niukkanen oli maalaisliiton vahva mies, eräänlainen oman puolueensa Väinö Tanner.
Meksiko on kulttuurivaltio
Presidentinvaalien alla Suomi ja lapuanliike olivat päässeet kansainvälisen huomion kohteeksi. Koko Pohjolassa leviävä ruotsalainen laatulehti Dagens Nyheter kirjoitti, että "Suomesta saapuneiden uutisten pitäisi pikemminkin tulla Meksikosta tai jostain vähemmän vakaasta neekeritasavallasta kuin länsi-eurooppalaisesta kulttuurivaltiosta".
Meksikon Tukholman-suurlähettiläs ei tätä sulattanut, vaan vaati oikaisua: "Meksiko on kulttuurivaltio, sitä ei pidä rinnastaa Suomeen!"
Tyystin tutkimatta ei murhia ja muilutuksia sentään voitu jättää. Voimissaan oleva lapuanliike ei kuitenkaan tehnyt tutkimista helpoksi. Esimerkistä käy forssalaisen työmiehen Yrjö Holmin tapaus.
Yrjö Holm ammuttiin kotiinsa. Juttua tutkinut etsivä Hilli sai selville yhden teon tekijöistä. Holmin sisar tunnisti tekijän, mutta pidätetty vapautettiin. Etsivä menetti virkansa. Hänen tilalleen tuli lääninrikosetsivä Ojala, joka jatkoi jutun tutkimista, kunnes löytyi kuolleena kaksi luotia päässään.
Luodit päähän oli ammuttu oikelta puolelta. Etsivä oli vasenkätinen. Tutkimusaineistoa sisältänyt salkku oli tyhjennetty. Tapausta käsiteltiin itsemurhana.
Presidentinvaaleissa P.E. Svinhufvudia mainostettiin laillisuusmiehenä. Maine oli peräisin sortovuosilta Venäjän vallan ajalta. Itsenäisessä Suomessa laittomuudet eivät lakanneet, vaikka laillisuusmies valittiin; pikemminkin päinvastoin.
Mäntsälän kapina
Mäntsälässä Ohkolan työväentalolla oli 27.2.1932 sosialidemokraattien juhla, puhujana tohtori Mikko Erich, kokoomuksesta sosialidemokraatteihin siirtynyt poliitikko, etniseltä taustaltaan juutalainen.
Lapualaiset päättivät estää juhlan. Työväentaloa alettiin ampua. Presidentti Svinhufvudille lähetettiin sähke: "Marksilaisuus on kukistettava ja se kukistetaan silläkin uhalla, että meidän on ensin hävitettävä sitä tukeva ja suojeleva valtiovalta ja sen edustajat."
Punakapinasta oli kulunut neljätoista vuotta. Samalla tavoin totaalista yhteiskuntavastaisuutta ei punaisesta arkistojäämistöstä löydy.
Mäntsälän kapina jatkui. Oikeusministeri T.M.Kivimäki kirjoitti presidentin käskystä puheen, jonka presidentti radiossa 2.3. luki. Kapinalliset Mäntsälässä antautuivat neljä päivää myöhemmin.
Lyhyt historian oppimäärä sanoo, että Svinhufvudin radiopuhe päätti Mäntsälän kapinan, mutta jättää sanomatta, että armeija oli valmiustilassa ja kapinan johto juovuksissa.
Suojeluskuntiin kuuluneet kapinalliset matkustivat aseineen kotiinsa ja johtomiehet pidätettiin. Kesään mennessä kaikki oli vapautettu, viimeiset tosin vasta syömälakkonsa jälkeen.
Kun Vihtori Kosola palasi Lapualle, pitäjässä oli yleinen liputus ja 3000 vastaanottajaa. Ukko-Pekkana tunnettu Svinhufvud muuttui Pohjanmaalla Akka-Pekaksi, kun oli sallinut Kosolan pidättämisen.
Kun vuosi Mäntsälän kapinasta oli kulunut, Vihtori Kosola juhlapuhujana julisti: "Lapuanliikkeen miehet laskevat haarniskansa hartioiltaan vasta sitten kun he näkevät valtion päämiehen paikalla miehen, joka ei ole puoluemielen sokaisema."
Eri kapina, eri tuomiot
Kun P.E.Svinhufvudin presidenttikausi päättyi, itsenäinen Suomi ei ollut kahtakymmentäkään täyttänyt. Kun äänestysikäraja oli 24 vuotta, kaikki äänestysikäiset muistivat vuoden 1918 punakapinan - sen jälkiseuraukset ainakin.
Valtiorikosoikeudet tuomitsivat punakapinan jälkeen noin 70 000 punaista. Punaisia kuolonuhreja oli liki 30 000, heistä teloitettuja lähemmäs 10 000.
Punakapinan tuomioita verrattiin Mäntsälän valkokapinan tuomioihin. Niin tekivät erityisesti punalesket ja lähes 20 000 punaorpoa. Oikeustaju oli koetuksella. Enemmän kuin kenenkään toisen presidentin aikana usko oikeuslaitoksen oikeamielisyyteen järkkyi Svinhufvudin kaudella.
Laillisuusmiehenä P.E. Svinhufvud oli valittu tasavallan presidentiksi. Sellaisena hän asettui ehdolle myös jatkokaudelle, mutta ei tullut valituksi. Svinhufvud jäi Suomen historian ainoaksi presidentiksi, joka jäi seuraavalle kaudelle valitsematta, vaikka oli asetettu ehdolle jo valitsijamiesvaaleihin.
