Työelämä 10.11. 00.00 Kommentera

Pinnoittaja paistaa renkaita

Bild: Veli-Pekka Kelloniemi

Pinnoittaja Lauri Vaaja tekee tästä "nauhasta" uuden kulutuspinnan renkaaseen.

Haminalainen Lauri Vaaja on työskennellyt renkaiden parissa vuoden kuluttua täyden vuosikymmenen.

Armejan jälkeisen työuransa hän on tehnyt samassa firmassa, CR-Renkaat Oy:ssä, jossa hän työskentelee paitsi rengasasentajana myös pinnoittajana eli uusiorenkaiden valmistajana.

–Ehdin olla armeijan jälkeen muutaman viikon satamassa lemppaajana, kun sain täältä kaverini kautta työtarjouksen. Tilapäisenä lemppaajana ollessa tarjousta ei tarvinnut kauaa pohtia, hän kertoo.

Vaaja näkee itsensä työskentelemässä renkaiden parissa jatkossakin.

–Työ on vaihtelevaa. Tässä on monenlaista toimenkuvaa.

Ikävimpänä asiana työpaikallaan Vaaja pitää paistomuoteista ja paistetuista renkaista hohkaavaa kuumuutta, erityisesti kesäaikaan.

–Täällä on nyt syksylläkin kaikki ovet auki.


Pinnoittamoiden määrä pudonnut rankasti

TÖISSÄ TÄNÄÄN

Puhelimessa osaan jo kertoa renkaista jonkun verran venäjäksi. Sanoja jää mieleen yksi kerrallaan. Venäjää olisi kyllä hyvä opiskella jatkossa lisää.–Lauri Vaaja

Renkaiden pinnoittajaksi ei ole olemassa omaa koulutuslinjaa missään oppilaitoksessa, vaan työ opitaan työtä tekemällä.

–Renkaiden pinnoittamoja oli Suomessa aikoinaan lähes sata. Nykyisin paketti- ja henkilöautojen uusiorenkaita valmistetaan enää kolmessa paikassa, joista yksi on Hamina.

Lauri Vaaja kertoo, että silloin "alussa" uusiorenkaita ei testattu millään tavalla, joten mitään virallisia laatuvaatimuksia ei ollut. Laatuvaihtelut eri valmistajien kesken olivat suuria.

–Viitisen vuotta sitten uusiorenkailtakin alettiin vaatimaan E-hyväksyntää, joka vähensi valmistajien määrää huomattavasti. Samaa E-hyväksyntää vaaditaan nykyisin lähes kaikkeen lampuista alkaen, mies kertoo.


Uusiorengas kootaan osista

Uusiorenkaan valmistuksessa on useita eri vaiheita. Uusiorenkaan pohjana on vanha käytetty rengas, joita ostetaan Suomesta ja enenevissä määrin Euroopasta konteittain.

–Käytetyt renkaat tarkastetaan, sitten niiden vanha kulutuspinta karhennetaan oikeaan mittaan ja muotoon.

Uusi kulutuspintakumi tulee Englannista levyinä, joista kasauskoneella kasataan noin sentin paksuinen uusi kulutuspinta. Uuden kulutuspinnan materiaali ei siis ole kierrätettyä.

Renkaisiin laitetaan myös uusi sivupintakumi, jotta niihin saadaan paistettua tarvittavat merkinnät ja yrityksen logo.

–Sitten rengas paistetaan muotissa, jossa kulutuspinta ja kyljet saavat uudet kuviontinsa.

Kuviointimalli on myös ostettu, ja se vastaa "erään korkealuokkaisen renkaan" kuviointia.
Paistamisen jälkeen rengas tarkastetaan ja renkaasta poistetaan valupurseet. Jos on kyseessä nastarengas, se nastoitetaan.

–Uusiorenkaat vastaavat käytössä uutta rengasta.

Vaajan mukaan joidenkin ihmisten pelko uusiorenkaita kohtaan on peräisin ennen laatuvaatimusten pakollisuutta olleilta "villeiltä ajoilta".

Uusiorenkaan hinta vastaa halvimpia uusia renkaita.

–Halpaan renkaaseen verrattuna meidän renkaan etuna on kuitenkin hyvälaatuiset raaka-aineet ja tutun näköinen, tunnetusti toimiva kuviointi.


Venäjää oppii sana kerrallaan

CR-Renkaat Oy valmistaa vuodessa noin 40 000 rengasta.

–Renkaita valmistetaan joka työpäivä, eli tekemistä kyllä riittää.

Kevään ja syksyn sesonkeihin varaudutaan ajoissa.

–Kyllähän se nastarenkaiden valmistaminen juhannuksen jälkeen tuntuu hassulta, mutta muuten niitä ei ehdi valmistaa tarpeeksi, Vaaja kertoo.

Vaajan mukaan kysyntää uusiorenkaille – varsinkin nastarenkaille – riittää. Niitä kuljetetaan ympäri Suomen.

Myös venäläiset käyvät hakemassa Haminasta renkaita.

–En tiedä miksi, mutta he eivät halua omassa maassaan valmistettuja renkaita ostaa.

Se tarkoittaa yritykselle tax free -myynnin kasvua.

Venäläisten asiakkaiden lisääntyminen on laittanut Vaajankin oppimaan venäjää.

–Puhelimessa osaan jo kertoa renkaista jonkun verran venäjäksi. Sanoja jää mieleen yksi kerrallaan. Venäjää olisi kyllä hyvä opiskella jatkossa lisää, mies arvelee.

Uusiorenkaita venäläiset joutuvat lähitulevaisuudessakin hakemaan Haminasta, sillä virallista jälleenmyyjää Venäjälle ei ole toistaiseksi tulossa.

–Kaikki renkaat menevät kaupaksi Suomen markkinoilla.

Veli-Pekka Kelloniemi

Viikko-Eteenpäin