Uutiset 03.11. 00.00 Kommentera

Kouvola kiristää vyötä

Kouvolan iso haaste on Lauri Lamminmäen mukaan heikko väestökehitys.

Kouvolan päättäjät saavat syksyn budjettiriiheensä käsittelyyn miinusmerkkisen talousarvioesityksen. Alijäämää kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäen tiistaina julkistamassa budjettiesityksessä on 3,2 miljoonaa euroa.

Huolimatta ensi vuoden alijäämästä ei Kouvolalla ole moniin muihin kuntiin verrattuna vielä hätää. Sillä kun on puskurina suunnittelukaudelle aiempien vuosien ylijäämää, eikä lainaakaan ole ensi vuoden lopulla otettavista lisälainoista huolimatta kuin reilut 1 700 euroa asukasta kohti.

–Tasapainotavoite täyttyy oikein hyvin, Lammimäki kuvaa.

Vyötä Kouvola kiristää myös ensi vuonna, ja se näkyy varsinkin investoinneissa. Myös toimintamenoja on karsittu reippaalla kädellä, mistä Lamminmäki jakaa kiitosta erityisesti hyvinvointipalveluille, joka on pysynyt annetussa raamissa esityksessään.

Meillä ovat verotulot lisääntyneet 1-2 prosenttia vuodessa ja menot kolmisen prosenttia. Karkeasti laskien meillä on rakenteissa 30 miljoonan euron haaste. Se raha pitäisi saada säästettyä tulevina vuosina rakenteista.–Lauri Lamminmäki


30 miljoonaa rakenteista pois

Lamminmäki muistuttaa, että Kouvolalla on iso rakenteellinen ongelma, joka johtuu osin väestö- ja työllisyyskehityksestä, osin kalliista infrastruktuurista.

–Meillä ovat verotulot lisääntyneet 1-2 prosenttia vuodessa ja menot kolmisen prosenttia. Karkeasti laskien meillä on rakenteissa 30 miljoonan euron haaste. Se raha pitäisi saada säästettyä tulevina vuosina rakenteista, Lamminmäki kiteyttää.

Kouvolan budjetin laatijat katsovatkin, etteivät päätetyt säästöt kouluverkossa riitä. Uusia päätöksiä rakenteiden keventämisestä on saatava aikaan.

Verotulojen kertymää pienentävät osin metsäteollisuuden irtisanomiset. Voikkaan tehtaan lopettaminen näkyy Lamminmäen mukaan vasta nyt täydellä voimalla, kun väkeä tippuu ansiosidonnaiselta päivärahalta. Myllykosken lakkauttamisen vaikutus on tulevien vuosien murhe.


Avustukset loppuvat

Kouvola on saanut yhdistymisavustusta vuosina 2009-2011 yhteensä 13,3 miljoonaa euroa. Kun avustusta ei enää ensi vuonna saada, näkyy se toimintatuottojen pysymisenä kuluvan vuoden tasolla hinnankorotuksista huolimatta.

Verotulojen arvioidaan kasvavan ensi vuonna pari prosenttia kuluvasta vuodesta.
Kouvolan investoinnit – yhteensä noin 39 miljoonaa euroa – kohdistuvat pääosin koulurakentamiseen. Yksin ammattiopiston mittava peruskorjaus (lähes 20 miljoonaa euroa) nielee ensi vuoden budjetista lähes 7 miljoonaa euroa.

Kunnallistekniikan investoinnit ovat yhteensä 6,7 miljoonaa euroa.

Koulutiloja peruskorjataan ja laajennetaan Inkeroisissa, Kaipiaisissa ja Anjalankoskella. Mansikka-ahon koulun rakentaminen käynnistetään. Kouvolan Teatterin muutostyöt maksavat rapiat 2 miljoonaa.
Budjettiesityksen kokonaismenot ovat 615,5 miljoonaa euroa ja vuosikate on esityksessä 15,8 miljoonaa euroa. Kasvua kuluvan vuoden talousarviosta on 3,5 prosenttia.

Kate on 80 prosenttia poistoista, kun "terveessä taloudessa" luvun tulisi olla sata.

Reijo Hämäläinen

Viikko-Eteenpäin