Ammattikorkealla Hämeessä iso rooli
ENSIN HÄMEENLINNASSA jahkailtiin hämäläiseen tapaan eikä ajoissa saatu aikaiseksi kaupungin oman pojan Jean Sibeliuksen ympärille konserttitaloa tai muutakaan pysyvämpää toimintaa. Tänä vuonna kaupunki menetti pitkät perinteet omaavan opettajankoulutuslaitoksen, kun Tampereen yliopisto päätti keskittää opettajakoulutuksen Tampereelle. Nyt vaarana on menettää Wetterhoffiin liittyvä muotoilukoulutus.
Wetterhoffilla on Hämeenlinnassa 126 vuoden perinteet. 1885 Fredrika Wetterhoff perusti työkoulun, jossa pian alkoi opettajakoulutus. Koulun maine levisi ja opiskelijoita oli eri puolilta Eurooppaa. Nykyisin muotoilu- ja käsityöalojen koulutus kuuluu Hämeen ammattikorkeakoulun ja Koulutuskeskus Tavastian koulutusohjelmiin.
Nyt päättäjien pitää olla hereillä ja yhdessä rintamassa ison muotoilukoulutuksen säilyttämiseksi Hämeenlinnassa. Wetterhoff on tunnettavuudeltaan ja brändiltään omaa luokkaansa verrattuna esimerkiksi opettajankoulutuslaitokseen. Koulutus on olennainen osa kokonaisuutta. Wetterhoff tunnetaan kansallisesti ja kansainvälisesti muuallakin kuin muotoilupiireissä. Tällaiselle koulutukselle varmasti löytyy ottajia, jos Hämeenlinna ei osaa sitä riittävästi puolustaa.
AMMATTIKORKEAKOULUN toiminta on isossa murroksessa, kun ikäluokat pienevät ja hallitus patistaa koviin säästötoimiin. Ammattikorkeakoulujen rahoituksesta aiotaan leikata 120 miljoonaa euroa, kun säästöissä huomioidaan valtion budjetin 51 miljoonan euron säästön lisäksi kuntien 70 miljoonan valtionosuuden leikkaaminen. Pahimmillaan tämä voi merkitä noin 2 200 opiskelupaikan vähenemistä. Tällä viikolla Helsingin Sanomissa arvioitiin Hämeessä ammattikorkean opiskelupaikkojen vähenevän nykyisestä noin seitsemän prosenttia, jos säästöt toteutuvat suunnitelmien mukaisesti.
Koulutusalojen lisäksi Hämeessä on liipaisimella myös ammattikorkeakoulun itsenäisyys. Säästöjen saamiseksi on mietitty myös Hämeen ja Lahden ammattikorkeakoulujen sekä Uudellamaalla toimivan Laurean yhdistämistä. Suuruus voi tuoda säästöjä ja monipuolistaa opiskelijoiden ainevalintoja. Riskinä on, että ammattikorkeakoulu muuttuu yhdistymisen myötä isoksi hahmottomaksi möhkäleeksi, joka menettää alueellisen omaleimaisuutensa eikä enää pysty ketterästi palvelemaan oman alueensa toimijoita.
Hämeessä, missä ei ole yliopistoa, ammattikorkeakoululla on tärkeä rooli alueellisen houkuttelevuuden ja imagon rakentamisessa. Hyvät koulutusmahdollisuudet houkuttelevat nuoria Hämeeseen opiskelemaan – ja toivottavasti valmistumisen nuoret myös jäävät alueelle töihin tai yrittäjiksi. Ammattikorkeakoulu on myös tärkeä yhteistyökumppani paikalliselle yrityselämälle. Tällaisia kontakteja pitää vahvistaa alueellisella yhteistyöllä.
Heikki Sihto
Den här e-postadressen skyddas mot spambots. Du måste tillåta JavaScript för att se den.

