Uutiset 15.12. 06.40 Kommentera

Kansalaisvaikuttaminen tarvitsee voimaa

– Olen kiinnostunut Hämeenlinnaa ja hämeenlinnalaisten elämää koskevista asioista. Oli helppo vastata kyllä, kun yllättäen kysyttiin kiinnostaako Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen puheenjohtajuus. HTY on Hämeen suurin poliittinen yhdistys, iso vaikuttaja, Leena Tiesmaa sanoo.

 

AIKA FIILIKSISSÄ ollaan, summaa Leena Tiesmaa tuoretta pestiään Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen (HTY) puheenjohtajana.

Aikaisemmin jo HTY:n johtokunnassa mukana ollut Tiesmaa arvioi itsensä enemmän kansalaisvaikuttajaksi kuin puhtaaksi poliittiseksi toimijaksi. Hän haluaisi tuoda myös HTY:n toimintaan enemmän vaikuttamisen kirjoa. Ja madaltaa kynnystä tulla yhdistyksen toimintaan mukaan. Hän vinkkaa yhdistyksen uusien katutason tilojen sopivan monenlaiseen käyttöön.

Tiesmaa pitää Hämeenlinnassa kaupunkilaisten vaikuttamiskanavia aika vähäisinä lukuun ottamatta poliittisia järjestöjä. Mikäli haluaa tehokkaasti vaikuttaa asioihin jo valmisteluvaiheessa, on Tiesmaan mielestä poliittinen toiminta edelleen tehokkainta. Hän muistuttaa HTY:stä löytyvän tähän voimaa. Se on isoin poliittinen yhdistys Hämeessä, jäsenistössä on valtuutettuja ja kansanedustajia. Yhdistyksen jäsenmäärä kasvaa koko ajan.

– Meidän pitää yhdistyksessä miettiä uusia toimintamalleja perinteisen poliittisen vaikuttamisen rinnalle. Yksittäiset kansalaisvaikuttamiseen liittyvät hankkeet voisivat kiinnostaa erityisalojen asiantuntijoita ja osaajia. Yhteistyö varmasti laajentaisi näkemyksiä molemmin puolin. Se mahdollisesti myös herättäisi kiinnostuksen poliittisen toimintaan, Tiesmaa pohtii.

Tiesmaa itse innostui yhteisiin asioihin vaikuttamisesta pitkän kaavan mukaan. Hänen isänsä oli Janakkalan demarivaikuttajia vuosikymmeniä. Lapsuuteen kuului Nuoret Kotkat. Sitten opiskelu ja työelämä veivät ympäri Suomea. Hämeenlinnaan Tiesmaa muutti 1989. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen alkoi kiinnostaa, kun lapselta alkoi jäädä aikaa.

Heikki Sihto

Den här e-postadressen skyddas mot spambots. Du måste tillåta JavaScript för att se den.

Heikki Sihto (Viikko-Häme)

Viikko-Häme

Lue koko juttu Viikko-Hämeen viikon 50 lehdestä