Perusterveydenhuolto kuntauudistuksen keskiössä
SDP:n kuntafoorumiin lauantaina osallistuivat Hämeestä muun muassa Kari Kaistinen Riihimäeltä ja Sirkku Hildén Lahdesta.
Kaistinen kertoi nähneensä tilaisuudessa esiintyneen Kokoomuksen kuntaministeri Henna Virkkusen kalvot aiemminkin ministerin kuntavierailuilla. Virkkunen esitteli tulossa olevaa huoltosuhteen muutosta. Työikäisten ja huollettavan (lapset ja vanhukset) suhde heikkenee dramaattisesti.
– Jotain täytyy nyt jo viimein tehdä. Esityksen perusviritys oli oikea, mutta miten asia hoidetaan ilman tarpeettomia vastakkainasetteluja.
Kaistisen mielestä merkittävin asia, myös kuntauudistuksessa, on kuntien terveyspalveluiden järjestäminen.
– Nyt on tärkeää saada uusi terveydenhuoltolaki toimimaan.
Laissa kunnilta edellytetään järjestämissuunnitelmaa kuinka terveydenhuolto järjestetään. Vastaukset on oltava jo seuraavalla valtuustokaudella valmiina, on siksi myös selvää, että myös rakenteiden pitää vastaavasti toimia. Laki myös siirsi ensihoitopalvelut (käytännössä sairaankuljetuksen) sairaanhoitopiirien vastuulle. Kyse on siis aivan perustavaa laatua olevista perustason operatiivisista toiminnoista – kansalaisten turvallisuudesta.
– Riittävä lähipalveluiden taso terveyspalveluissa on kriittinen tekijä, jossa on onnistuttava, jos halutaan puhua toimivista peruspalveluista. Iso kysymys on, miten kunnat järjestävät terveys- ja sosiaalipalvelut, muodostavathan ne reilusti yli puolet kuntien menoista.
Kaistisen mukaan kuntauudistuksessa on juuri nyt oikea hetki toimia. Jos ei nyt tehdä kuntauudistusta, niin sitten kadutaan myöhemmin. Talous ja huoltosuhteen heikkeneminen painavat päälle. Myöhemmin toimiminen menee yleensä liian helposti hätäratkaisuiksi.
Tärkeää kuntauudistuksen kannalta on, että kaikki puolueet ovat siinä aidosti mukana.
– Haluan tukea puheenjohtaja Jutta Urpilaisen viestiä siitä, että oppositiopuolueet ottaisivat kuntauudistuksen vakavasti.
Jarkko Nissinen
jarkko.nissinen@viikko-hame.fi

