Uutiset 01.12. 05.56 Kommentera

Henkilöstömäärä ei yksin takaa hyvää vanhushoitoa

HÄMEENLINNAN kaupungin ikäihmisten palveluiden tilaajajohtaja Jukka Lindberg on ihmeissään. Hän pelkää hoivakoti Keinukamarin ympärillä vellovan keskustelun aiheuttavan vääriä mielikuvia ja turhia pelkoja ikäihmisille, jotka tarvitsevat kaupungin palveluita. Lindberg muistuttaa, että asiakas- tai omaispalautteen perusteella ei Keinukamari ole eronnut muista kaupungin hoitopaikoista.

- Meillä oli viime viikolla Keinukamarilla omaistilaisuus. Tunnelma oli ymmärrettävästi hämmentynyt. Omaisetkaan eivät oikein ymmärtäneet, mitä on nyt käytävän keskustelun takana, Jukka Lindberg sanoo.

Lindberg myöntää, että vanhustenhuollon yleisenä pulmana onriittävän henkilöstön puute vanhusten ulkoiluttamiseen tai riittävään virikkeiden tarjoamiseen. Hän muistuttaa tilanteen olevan palautteen perusteella samanlainen suurimmassa osassa hoitolaitoksia.

– Osassa Keinukamaria asutaan omissa asunnoissa toisin kuin monissa muissa ryhmäkodin tyyppisissä hoivakodeissa. Siitä voi tulla turvattomuuden tunnetta. Tässä asumismuodossa ympärivuorokautisen hoidon järjestäminen on haasteellista, Lindberg sanoo.

Hän pitää kuitenkin Keinukamarin kaltaista modernia hoivaympäristöä parempana kuin vanhoja vanhainkoteja, joissa saatettiin asua kolmen hengen huoneissa ja oma "reviiri" oli pieni.

Onnellinen vanhuus ei synny vain palveluilla
Lindberg muistuttaa kohusta huolimatta Hämeenlinnassa vanhushoidon olevan valtakunnallisesti vertailukelpoisella tasolla. Hän olisi valmis suosittelemaan – hyvällä omallatunnolla – vanhemmilleen kaupungin vanhuspalveluja.

– He saisivat täällä hyvää hoitoa. Ja hoito olisi vielä parempaa, jos itse osaltani osallistuisin siihen. Onnellinen vanhuus ei tule vain palveluja lisäämällä. Omaisten rooli on tärkeä. Kaipaankin nykyistä enemmän keskustelua omaisten ja myös kolmannen sektorin roolin vahvistamisessa vanhusten hoidossa.

Heikki Sihto

Den här e-postadressen skyddas mot spambots. Du måste tillåta JavaScript för att se den.

Heikki Sihto (Viikko-Häme)

Viikko-Häme

Lue koko juttu Viikko-Hämeen viikon 48 lehdestä